"Laiva keinui, hyppi ja pomppi"

Tallink Siljan Silja Serenade -matkustaja-alukselta poistui voipuneita matkustajia tänään iltapäivällä, kun laivareissu oli myrskyn takia venähtänyt kuudella tunnilla. Helsingin sataman edustalla laiva oli vielä kallistunut voimakkaasti.

– Olimme silloin kahvilassa. Lautaset liukuivat pöydillä, mutta ihmiset olivat ihan rauhallisia. Tietysti se jännitti, kun tiesi, että ulkon oli niin kova myräkkä, sanoo espoolainen Eeva Ryhänen.

Ryhäsen lapsia laivan myöhästyminen ei haitannut.

– Lapset olivat tyytyväisiä, kun saivat olla pallomeressä.

Eskilstunalaista Eila Larssonia keinunta oli hirvittänyt.

– Se oli kauheaa, se oli jännää. Kallistuksen syystä informoitiin huonosti, sen takia ihmiset menivät paniikkiin.

Larsson kertoo, kuinka ihmiset kaatuilivat toistensa päälle ja tulivat merisairaiksi.

– Ihmiset oksensivat. Meidän seurueesta yksi meni shokkiin.

Hyvinkääläiset Keijo ja Kaarina Lähdetkorpi taas kiittelivät kapteenia, joka oli rauhoitellut matkustajia.

– Myrsky oli hirveä. Laiva keinui, hyppi ja pomppi. Ihmiset olivat huolestuneita, kapteenin piti monta kertaa sanoa, ettei hätää, Keijo Lähdetkorpi kertoo.

– Piti ihan vinossa kävellä, Kaarina Lähdetkorpi kuvaili laivan kallistumista.

Eläkeläiset Busse ja Viola Fagerström suhtautuivat myräkkään tyynesti.

– Ei pelotttanut, ei sitö keinumista niin paljon oikein huomannutkaan, Busse Fagerström sanoo.

– Ensin vähän hirvitti, mutta sitten sanottiin, ettei ole mitään vaaraa. Me olemme eläkeläisiä, joten meillä on aikaa, Viola Fagerström kommentoi myöhästymistä.

Helsinkiläisen Niko Degerlundin ristely oli puolestaan vasta alkamassa.

– Eiköhän se laannu kohta se tuuli. Ihan positiivisin mielin tässä ollaan, vaikka olisihan se ihan kiva olla jo tuolla, Degerlund harmittelee laivan myöhennettyä lähtöaikaa.

Laura Lehtostakaan ei Itämeren aalloille suunnistaminen pelottanut

– Ainoastaan harmittaa, että Tukholmaan tullaan aamulla vähän myöhässä.

Tallink Siljan arvioiden mukaan Silja Serenade saapuu huomenna Tukholmaan puoli tuntia alkuperäisestä aikataulusta myöhässä.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat