Laila Snellman avautui malliajoistaan – kuuntele!
Mallimamma Laila Snellman kertoo Radio Novan haastattelussa nuoruusvuosistaan ja omista malliajoistaan.
Paparazzi-mallitoimiston johtaja Laila Snellman on kansainvälinen nainen. Hänen äitinsä on espanjalainen, joka sisällissodan takia joutui jättämään kotimaansa ja muuttamaan Ranskaan. Snellman kertoo, että heidän kotonaan puhuttiin äidinkielenä ranskaa. Hän itse syntyi Puolassa, johon perhe ajautui isän diplomaattiuran takia.
– Muutimme Varsovasta Kööpenhaminaan, sieltä Ankaraan. Vuonna 1962 kävin Suomessa ensimmäistä kertaa. Muistan aina, millainen lentokenttä oli: se oli pelkkä parakki. Myös lumen näkeminen oli aika eksoottista, Snellman muistelee.
Perheen matka jatkui Sveitsiin ja sieltä he palasivat puoleksitoista vuodeksi Suomeen, jonka jälkeen edessä oli muutto Kaliforniaan. Sieltä vanhemmat lähettivät 16-vuotiaan Snellmanin ja hänen siskonsa Suomeen lukioon. Muu perhe jäi maailmalle.
Snellman kertoi pohtineensa useasti miten tuli jääneeksi Suomeen.
– Suomi on äärimmäisyyksien paikka ja täällä syntyminen auttaa ymmärtämään suomalaisuutta hyvässä ja huonossa. Mutta kyllä täällä on raskas ilmapiiri, haastava paikka.
Snellman muistelee myös omia malliaikojaan. Kehen hän törmäsi hississä mallimatkallaan? Entä millaista oli perustaa Suomen ensimmäinen mallitoimisto ja luoda alalle tietyt toimintakuviot ja lainalaisuudet? Snellman kertoo myös millaista mallia nyt haetaan.
Kuuntele Laila Snellmanin koko haastattelu!
sunnuntaisin klo 13-14.
MTV3 Helmi
Kuva: Lehtikuva
Uusimmat
-
08:22
NHL-supertähti joutuu kuukausiksi sivuun
-
08:13
Ukraina sanoo ampuneensa alas yli 30 lennokkia yöllä Kiovassa – MTV seuraa sotaa
-
07:55
Näin USA:n ulkoministerin vierailu etenee Suomessa – katso aikataulu
-
07:52
Cristiano Ronaldo latasi paksua tekstiä Saudi-liigasta
-
07:38
Esapekka Lappi avasi Sardinian MM-rallin räväkästi – "Uskaltaa Suomi-poikakin ajella"
-
07:31
Miten puoluejohtajat kommentoivat hallitusneuvotteluja? Suora lähetys Säätytalolta kello 8
-
07:23
Tunnistatko erilaiset valmistujaislakit? Testaa tietosi kinkkisessä kuvavisassa
-
07:02
Veikkausliigaseura pelastautui täpärästi syksyllä, vapaapudotus jatkuu edelleen – näin seurapomo vastaa
-
06:44
Supertähti jatkoi huippuvirettään – Denver vei ensimmäisen NBA-finaalin
-
06:29
Joakim Kemell säkenöi Pohjois-Amerikassa – 19-vuotias nuorukainen hienossa maalivireessä
-
06:29
Senaatti hyväksyi Yhdysvaltain velkakaton nostamista koskevan sopimuksen
-
06:29
Miksi viherkasvin lehdet ruskettuvat? Floristi kertoo
-
06:20
Kun erityisoppilas Sarband Rashed sai ylioppilaskokeiden tulokset, hän alkoi itkeä: "Jes mä valmistun!"
-
06:11
Historiallinen käänne pääkaupunkiseudulla: omistusasuminen maksaa jo yhtä paljon kuin vuokraaminen – tämä on ratkaiseva korkoraja
-
06:02
Tapparan tähtipelaaja pitää SM-liigan ratkaisua katastrofina – tykittää suoraa puhetta MTV Urheilulle: "Siellä on liian monta suojatyöpaikkaa"
-
05:53
Pirkanmaalaista miestä syytetään kymmeniin alaikäisiin kohdistuneista seksuaalirikoksista – käräjäoikeus antaa tuomion
-
05:49
Vuokralaisen sopimus irtisanottiin ja kohta alakertaan tulvi vettä – vuokranantajaa odotti hämmentävä näky
-
05:32
Kolmekymppinen Tania esiintyi rescue-koirien pelastajana, sitten karut epäilyt paljastuivat – etsintäkuulutettu koko Euroopassa
-
23:43
Presidentti Biden kaatui ilmavoimien valmistujaisseremoniassa
-
23:26
Yksi ihminen kuoli henkilöauton ja raskaan ajoneuvon kolarissa Parikkalassa
-
Lataa lisää