Lahtelaisen miehen nimissä on tilattu jo yli 30 000 euron edestä palveluita ja arvotavaraa. Poliisi on voimaton tilanteen suhteen.
Lahdessa asuva Pasi Viheraho on saanut hänen nimellään ilman lupaa tehtyjä lehti- ja tavaratilauksia jo vuoden päivät, mutta kuukausi sitten tilauksien määrä räjähti, kun Viheraho päätti kertoa saamastaan ilkivallasta YouTube-kanavallaan.
– Touhu lähti ihan käsistä. En kerkeä soittelemaan ja perumaan kaikkia tilauksia, joten iso osa menee perintään, Viheraho kertoo.
Viheraho kertoo, että tilauksia hänen nimissään on tehty jo ainakin 30 000 euron edestä. Enimmäkseen hän saa lehtitilauksia, mutta viime aikoina on tilattu myös tekniikkaa, yksityislääkäriaikoja, hotellihuoneita, sekä syntymäpäiväpaketteja Tykkimäkeen. Miehen nimissä yritettiin vaihtaa myös energiayhtiötä. Tilauksia tulee päivittäin.
– Viime yönä oli tullut taas ainakin 50 uutta tilausta. Sähköpostissa on tilausvahvistuksia Turun Sanomille viisi kappaletta, seitsemän eri Helsingin Sanomien tilausta, lääkäriaikoja Mehiläiseen kolmeen eri toimipisteeseen, hotellihuone Lahteen ja Verkkokaupasta on tilattu seitsemän eri laitetta, Viheraho luettelee muutamia uusimpia tilauksia.
Viheraho kertoo olevansa turhautunut jatkuviin tilauksiin ja siihen, miksi perintäfirmat ja lehtitalot eivät tee mitään estääkseen toimintaa.
– Jos perun lehtitilaukset, niin sama ralli vaan jatkuu kuukauden päästä. Tuntuu toivottomalta, kun tätä ei saada loppumaan. Kiikutan tilaukset poliisille, ja poliisi tutkii jos tutkii. Perintäfirmat jatkavat perintää, koska tuote on tilattu ”sinun nimellä” . Yritykset eivät varmenna tilauksia millään tavalla, Viheraho tilittää.


