Laatu saattaa yllättää: Tiesitkö tämän automaattikahvista?

Monilla työpaikoilla juotavia automaattikahveja parjataan usein. Ammattilaisen mukaan automaattikahvi voi kuitenkin olla joskus jopa parempaa kuin manuaalisesti valmistettu kahvi – mikäli laatuun ja kahviautomaatin kunnossapitoon muistetaan satsata.

Pauligin markkinointipäällikkö Outi Ruuskanen muistuttaa, että automaattikahvin laatuun vaikuttaa usea tekijä. Automaatteja valitaan yleensä paikkoihin joissa asiakasvirta on suuri tai henkilökuntaa ei ole mahdollista käyttää kahvin valmistukseen.

Kemikaaleja automaattikahveihin ei Ruuskasen mukaan lisätä siinä missä muihinkaan kahveihin.

– Suurin ero on siinä, että kun ei ole ihmistä tekemässä kahvia, niin tekniikka tekee kaiken työn. Kahvi on kuitenkin puhtaasti luonnontuote, meidän kahveihin ei ole lisätty mitään ylimääräistä, Ruuskanen kertoo.

Kullekin laitteelle sopiva kahvi

Ruuskanen kertoo, että jokaiseen laitteeseen tulee aina valita juuri sille sopiva kahvi, sillä kaikki kahvit eivät sovi kaikkiin laitteisiin. Kullekin kahville sopivat säädöt laitteessa ovat olennaisia lopputuotteen osalta, joten sinne ei voi kaataa eri kahvilaatuja ilman ammattilaisen tekemiä säätöjä.

– Osaan laitteista tulee kahvipapuja, osaan jauhettua kahvia. Kahviautomaatit on hyvä valita aina asiakkaan ja käyttäjien tarpeiden mukaan ja useimmiten niihin pystytään tekemään asiakaskohtaisia säätöjä juomavalikoiman suhteen. Toisin kun joskus luullaan, automaattikahvi ei ole missään nimessä välttämättä huonolaatuista, vaan saattaa ajoittain olla jopa parempaa kuin sellaisessa kahvilassa, jossa kahviin ja sen huolelliseen valmistukseen ei olla panostettu. Useissa laitteissa pavut esimerkiksi jauhetaan annos kerrallaan, Ruuskanen selittää.

Satsaa laatuun ja kunnossapitoon

Tärkeimmäksi tekijäksi automaattikahvien makuun Ruuskanen mainitsee satsaamisen kahvin laatuun ja laitteen kunnossapitoon.

– Pauligilla me kehotamme aina satsaamaan laadukkaisiin raaka-aineisiin. Samoin kuin ruokakaupassa, edullisin valinta ei aina ole välttämättä se paras vaihtoehto, Ruuskanen muistuttaa.

Ruuskasen mukaan etenkin laitteiden säännöllinen huolto ja puhdistus saatetaan usein unohtaa. Ja tämä taas vaikuttaa myös itse kahvin makuun.

– Laitteista tulee pitää hyvää huolta. Jos siinä kohtaa luistetaan, on lopputulos huono. Kolme muistettavaa asiaa on, että valitsee hyvän laitteen, ottaa kunnon huoltosopimuksen ja hankkii laadukasta kahvia, Ruuskanen lopettaa.

Riika Nykänen/MTV3

Lue myös:

    Uusimmat