Mainos

Lääkärit epäilivät syöpää – 47-vuotias nainen saikin kuulla yllättäviä uutisia: ”Se ei ole syöpä, se on lapsi"

Kolmen hedelmöityshoitokierroksen jälkeen 47-vuotias nainen oli jo luopumassa lapsihaaveistaan, kun jotain odottamatonta tapahtui. Munasarjasyöpäepäilyn johdosta tutkimukseen mennyt nainen palasi kotiin ilouutisten kanssa – oireet eivät viitanneetkaan syöpään, vaan raskauteen.

Viime vuoden heinäkuussa Tess Mortenia pyydettiin valmistautumaan pahimpaan. Lääkärit epäilivät kuukausia epämääräisistä oireista, turvotuksesta, pahoinvoinnista ja väsymyksestä, kärsineen naisen sairastavan syöpää. Mutta tutkimuspöydälle käydessään monitorista paljastui yllätys, iloinen sellainen.

– Lääkäri katsoi monitoria ja rullasi skanneria mahani päällä. Hän kertoi munasarjojeni olevan kunnossa, mutta katsokaa tätä. Katsoin ruutua ja pystyin erottamaan siitä lapsen, Morten kertoo epäuskoisesta hetkestä.

– Hoitaja piti minua kädestä, sillä pelkäsi huonoja uutisia. Itkin, sillä en koskaan uskonut sen tapahtuvan minulle.

Morten palasi kotiin shokissa saatuaan tietää, että hän oli kolmannella kuulla raskaana. Enää täytyi kertoi uutinen myös lapsen isälle, 52-vuotiaalle Neilille.

– Kuiskasin, että se ei ole syöpä, se on lapsi, joka on mahassani. Hänen suustaan pääsi kirosanoja. Hän oli äärettömän onnellinen.

Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä

Onnelliset vanhemmat palasivat seuraavana päivänä sairaalaan tarkistuttamaan, olisiko kaikki todella kunnossa, tulisivatko he todella saamaan lapsen. Vuodesta 2003 saakka naimisissa olleet vanhemmat saivat ultraäänessä varmistuksen onnelle, heille tulisi tyttövauva.

Tämän vuoden tammikuussa Morten synnytti terveen tyttövauvan, joka nimettiin Mollyksi.

– Kun saimme tietää hänen olevan tyttö, halusin ryhtyä kutsumaan häntä Mollyksi. Tess etsi sen tarkoitusta netistä, ja löysi sen tarkoittavan ihmettä, onnellinen isä kertoo.

"Kun näen itseni peilistä, en voi uskoa, että se olen minä"

Pariskunta ryhtyi yrittämään lasta heti naimisiinmenon jälkeen, mutta kaikki ei mennyt kuten he suunnittelivat. Kun kalliit hedelmöityshoidotkaan eivät auttaneet, vanhemmilla ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin antaa periksi lapsihaaveille.

– Olin epätoivoinen ja sydämeni särkyi. Mieheni oli tukipilarini. Hän sanoi, että jos emme tulisi saamaan lapsia, se olisi vaikeaa, mutta jos saamme, se olisi bonus. Mutta minä halusin epätoivoisesti olla äiti, Morten kertoo.

Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä

Vuonna 2010 vaihdevuodet veivät viimeisenkin toiveen biologisesta lapsesta, ja pariskunta päättikin tarjota kodin kahdelle sijaislapselle. Seitsemän vuotta myöhemmin perheeseen syntyi vihdoin kauan kaivattu pikkusisko, pariskunnan yhteinen biologinen lapsi. 

Lääkärit uskovat, että vuonna 2015 aloitetun hormonikorvaushoidon laukaisseen naisen munasarjatuotannon ja olleen näin ollen tärkeässä roolissa raskaudelle. Vaikka mahdollisuus oli todella pieni, Morten oli onnekas ja synnytti ensimmäisen lapsensa luonnollisesti korkeasta iästään huolimatta. 

Nykyisin yhdeksän kuukauden ikäinen Molly on iloinen lapsi ja vanhempiensa silmäterä.

Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä

– En voi uskoa sitä edelleenkään. Joka yö, kun Molly herää ja menen alakertaan hänen pullonsa kanssa, ja kun näen itseni peilistä, en voi uskoa, että se olen minä, Morten toteaa.

Lääkäreiden mukaan munasarjoihin jää muutamia munasoluja vaihdevuosista huolimatta, jolloin hedelmöitys voi tapahtua, mutta he eivät ole koskaan kuulleet, että näin voisi käydä seitsemän vuotta myöhemmin. Tämä lapsi todella on nimensä mukaisesti ihme. 

Lähde: TheSun

***

8:25

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.