Lääkäri: Tämän vuoksi suomalainen terveydenhoito on romahtanut

Suomalaisen terveydenhoidon tasossa ei ole Antti Heikkilän mielestä kehumista.
Suomalaisen terveydenhoidon tasossa ei ole Antti Heikkilän mielestä kehumista.
Julkaistu 19.01.2011 20:15(Päivitetty 20.01.2011 07:34)

Lääkäri Antti Heikkilä on huolissaan suomalaisen terveydenhoidon tasosta. Lasku alkoi 1980-luvulla, jolloin raha astui mukaan kuvioihin.

40 vuotta lääkärin ammattia harjoittanut Antti Heikkilä on ehtinyt seurata alansa kehitystä jo tovin. Menneissä vuosikymmenissä ei ole paljoakaan kehumista.

− Mitään olennaista parannusta ei ole tapahtunut, ihmisiä kuolee samalla tavalla kuin ennenkin, Heikkilä toteaa.

Toki kehitystä tapahtuu tietyillä osa-alueilla. Heikkilä kehuu erityisesti ensi- ja tehohoidon nykyistä tasoa. Myös kuvantamismenetelmien ja kirurgian puolella tähystysleikkausten taso on parantunut olennaisesti.

Arkipäivän työssä lääkkeiden parissa Heikkilä ei kuitenkaan näe minkäänlaista kehitystä; päinvastoin, haitat ovat jopa kasvaneet.

− Syöpään annetaan yhä hirveitä myrkkyjä, ja silti tulokset ovat samanlaisia. Samoin sydän- ja verisuonitautien näkemyksiin ei ole tullut mitään olennaista parannusta.

Raha puhuu

Raha aiheuttaa ongelmia.Raha aiheuttaa ongelmia.

Radikaalein negatiivinen muutos ajoittuu Heikkilän mukaan 1980-luvun alkuun, jolloin raha tuli mukaan lääketieteeseen. Heikkilä ymmärsi jo opiskeluaikoinaan, ettei lääketieteen yläluokalla ole mitään tekemistä kansanterveyden kanssa.

− Se on ihan oma todellisuus ja bisnes; tehoton ja hajanainen, jossa ei ole mitään yhtenäistä linjaa. Jokainen vetää välistä niin paljon kuin voi. Tämä on se huolestuttavin asia, joka rassaa minua valtavasti.

Heikkilän mielestä käsittämätöntä on esimerkiksi se, että terveydenhoitolaitos tekee bisnestä isojen lääkefirmojen kanssa. Demokraattisen yhteiskunnan ei pitäisi toimia näin.

− Poliitikoilta pitäisi löytyä sen verran päätäntäkykyä, ettei tällaista sallita. Toiminta on romahduttanut Suomen terveydenhoidon täysin, ja se tippuu koko ajan huonompaan suuntaan. Päättäjät pitäisi herättää sen suhteen, että jossain mennään pahasti pieleen, Heikkilä jyrisee.

Studio55/Jenni Kokkonen


Antti Heikkilä: Minulle on sanottu jo kouluajoista, että turpa kiinni

Antti Heikkilän ydinajatukset pähkinänkuoressa

Tuoreimmat aiheesta

Studio55