Suomen Pankki on päättänyt kaksinkertaistaa yritystodistusten osto-ohjelman volyymin eli laajentaa alun perin 500 miljoonan euron maksimiostot miljardiin euroon.
Asiasta kertoi Suomen Pankin pääjohtaja Olli Rehn tiedotustilaisuudessa, jossa käsiteltiin keskuspankkien toimia koronavirustilanteessa.
Yritystodistusten osto-ohjelman laajentamisen syynä on Rehnin mukaan kova kysyntä.
Rehn sanoi, että kaiken kaikkiaan koronakriisin akuutissa vaiheessa on tärkeää, että talouspoliittiset toimet voidaan toteuttaa nopeasti ja että ne kohdistuvat niihin toimijoihin, joiden tilanne on vaikeutunut.
– Keskeisessä roolissa ovat keskuspankkien päätösten lisäksi luonnollisesti myös hallitusten päätökset, jopa ensisijaisessa roolissa. Finanssipolitiikassa suurta hyötyä on saatavissa eurooppalaisesta koordinaatiosta, Rehn sanoi.
Rehn vitsaili tiedotustilaisuuden aluksi, että koordinaatio on Suomessa jopa päällekkäistä, sillä Suomen hallitus aloitti samalla kellon lyömällä oman tiedotustilaisuutensa taloustoimistaan kuin Suomen Pankki.
Lue myös: MTV Uutiset seuraa koronan iskua talouteen – tässä uusimmat taloutta koskevat uutiset
Rehn painotti, että vientiä tai ulkomaisten tuotantopanosten saatavuutta ei voi elvyttää kotimaisin toimin, mutta yhteisin eurooppalaisin toimin se on mahdollista.
– Eurooppalainen finanssipoliittinen elvytysohjelma olisikin Suomen kaltaisen pienen avotalouden edun mukainen, hän sanoi.
Pääjohtaja Rehn sanoi, että polttavin ongelma on pk-yritysten, etenkin kaikkein pienimpien yritysten, kassakriisin helpottaminen ja vararikkojen välttäminen.
– Tähän tähtäävät hallituksen päättämät toimet Finnveran valtuuksien laajentamisesta ja Valtion eläkerahaston yrityslainaostoista.
Olennaista on, että pienimmätkin yritykset saavat ilman kankeaa byrokratiaa tietoa ja palvelua käytettävissä olevista suhdannelainoista ja muista instrumenteista, hän sanoi.
