"Kylmyyden ydin" lähestyy Suomea – näin dramaattisesti sää viilenee nyt!

Pekka Pouta: ”Olemme kohta kylmyyden ytimessä” – näin dramaattisesti sää viilenee lähipäivinä 3:58
Pekka Pouta: ”Olemme kohta kylmyyden ytimessä” – näin dramaattisesti sää viilenee lähipäivinä

Suomi on kohta kylmyyden ytimessä, kertoo MTV Uutisten meteorologi Pekka Pouta.

Poudan mukaan kylmää ilmaa puhaltaa Suomeen Pohjoisnavan seutuvilta.

– Tulossa on kylmin mahdollinen säätyyppi, mikä tähän vuodenaikaan voi olla, Pouta sanoo.

Sää on viilentynyt eilisestä jo viidellä asteella. Kylmentyminen jatkuu edelleen loppuviikkoa kohden.

Pieni myrsky ja kylmän piiska

Pohjoisessa ja idässä on torstaina poutaista. Huomisaamuna voidaan herätä pakkaslukemiin Länsi-Lapissa.

Sen sijaan matalapaineen myötä sade valtaa Länsi-Suomen huomenna. Perjantain vastaisena yönä puhutaan pienimuotoisesta myrskystä.

– Matalapaine ylittää Suomen, ja sen jälkipuolella se vetäisee erittäin kovan puuskatuulen Länsi- ja Etelä-Suomen ylitse. Kovat puuskat voivat aiheuttaa sähkökatkoja ja muita tuulivahinkoja, Pouta kertoo.

– Itse perjantai päivä näyttää kylmimmältä. Siinä on kylmyyden ydin. Voimakas pohjoistuuli puhaltaa koko maassa.

Perjantaina lämpötila on yli 10 asteessa ainoastaan lounaisosassa maata sekä etelärannikolla. Muualla maassa ollaan alle 10 asteen, pohjoisessa jopa viidessä asteessa.

Lämpöä vasta ensi viikolla

Viikonloppuna lämpenee varovasti, mutta suurempi lämpeneminen tapahtuu maanantaista alkaen.

– Lauantaina voimakas pohjoispuhallus tuntuu selvästi ja kuurosateita liikkuu kaikkialla, Pouta sanoo.

Sunnuntaina lämpötilat alkavat vähitellen nousta. Kuitenkin vasta maanantaina mennään yli 15 asteen Länsi-Suomessa. Myös muualla maassa lämpenee.

Katso viiden vuorokauden ennuste yli 100:lle paikkakunnalle!


Lue myös:

    Uusimmat