Kennedyn suvun kartano on myynnissä 28 miljoonan euron hintaan.
Floridan Palm Beachilla sijaitseva Winter White House -nimellä kutsuttu kartano on laitettu myyntiin. Kyseisessä ökylukaalissa John F. Kennedy ja Jackie-vaimo lomailivat lastensa kanssa aikoinaan.
Vuonna 1922 rakennettu kartano on myynnissä 28 miljoonan euron hintaan. JFK:n isä Joseph Kennedy osti kodin aikoinaan vuonna 1933 maksaen siitä silloin vain noin 88 000 euroa.
Hulppea kartano toimi koko Kennedyn klaanin lomanviettopaikkana, kun Washingtonin talvi kävi liian kylmäksi. Kartanossa on 11 makuuhuonetta ja useilta toisen kerroksen parvekkeilta on upeat näkymät merelle. Pihalta löytyy niin uima-allas kuin tenniskenttäkin.
Vuonna 1991 yhdistettiin kartano kuitenkin skandaaliin, kun JFK:n veljenpoikaa William Kennedy Smithiä syytettiin raiskauksesta kartanon lähirannalla. Smith vapautettiin syytteistä. Kun vielä suvun matriarkka Rose Kennedy kuoli vuonna 1995, kartanosta päätettiin viimein luopua. Investointipankkiiri John K. Castle osti Kennedyn kartanon 3,6 miljoonalla eurolla ja käytti lisäksi 4,4 miljoonaa euroa remontointiin, sillä kartanossa ei vielä tuolloin ollut esimerkiksi ilmastointia tai keskuslämmitystä.
Lähde: Daily Mail
Uusimmat
-
23:26
Kreml: Ukrainan rajan läheisillä venäläisalueilla lähetettiin Putinin väärennetty puhe – MTV seuraa sotaa
-
22:52
Mitä astronautit syövät avaruudessa? Mars-lennoille kehitettiin nyt jotain ennennäkemätöntä
-
22:23
EU asetti pakotteita oppositioaktivisti Kara-Murzan vangitsemiseen osallistuneille venäläisille virkamiehille
-
22:16
Craig Breenin kumppani juoksi huippuajan – julkaisi kuvan koskettavasta yksityiskohdasta
-
22:13
Asuntokaupan myyntiluvut jatkavat karua linjaa: "Näin vaikeaa tilannetta ole ollut koskaan"
-
21:38
EKP:n pääjohtaja varoittaa hintapaineiden jatkuvan
-
21:31
Puolueeton Sveitsi kohtaa painetta muilta mailta – missä menee Sveitsin rajat?
-
21:15
Taksikuski Kari Pajunen kuristettiin tajuttomaksi kesken työvuoron Vantaalla – hyökkääjälle tuomio
-
21:00
"Joko voidaan avata samppanja?" – Salkkarit-Sallan pienokainen syntyy
-
20:56
Väite sotarintamalta: Ukraina saanut Leopard-tankkeja käyttöönsä taistelukentille
-
20:50
Joonas, 28, on valmis rakastumaan Love Islandilla – näin hän kuvailee unelmakumppaniaan
-
20:31
Lionel Messin lähdöllä miljoonaluokan seuraus
-
20:30
Leijonien MM-hyökkääjä teki NHL-sopimuksen
-
20:21
Nainen puukotti miestä 9 kertaa kuukausia jatkuneen lähisuhdeväkivallan päätteeksi – oikeuden mukaan "ei hengenvaaraa"
-
20:20
Miten Ukraina ja Venäjä mahtuvat samaan neuvottelupöytään Helsingissä? Näin vastaa ulkoministeriö
-
20:14
Näinkin voi käydä: Juoksumatto veti naisen leggingsit nilkkoihin kesken treenin
-
20:00
Nämä parit muodostuvat ensimmäisessä Love Island -jaksossa – varo juonipaljastuksia!
-
19:51
Elina Lampela seiväskisan voittoon Tshekissä
-
19:44
Yhdysvalloissa republikaanien presidenttiehdokaslista kasvaa – entinen varapresidentti Mike Pence ilmoittautui kisaan
-
19:21
Marketan poika joutui vankilaan – alkusokista toivottuaan äiti päätti toimia vankien hyväksi: "Minulla on nyt toivo"
-
Lataa lisää