Kuvat: Jengiläisten aseet puhuivat Joensuussa – liivikerholaisten syytetään yrittäneen tappaa toisensa tulitaistelussa

1:42
Katso videolta paljonpuhuvat kuvat ampumatapauksesta.

Joensuussa kahden liivijengin jäseniä syytetään henkirikosten yrityksistä liittyen tulitaisteluun joensuulaisen moottoripyöräkerhon kerhotalon edustalla.

Ammuskelussa yksi Cannonball MC:n edustaja haavoittui.

Viranomaisten käsitys on, että kahdella jengien edustajilla oli ollut riitaa, joka oli kärjistynyt jengien väliseksi selkkaukseksi, jota lähdettiin selvittämään asein varustautuneena.

"Käytän oikeuttani olla vastaamatta"

Kuulustelupöytäkirjat avaavat tapahtumienkulkua vain rajallisesti. Valtaosa jengiläisistä jätti läpi kuulusteluiden vastaamatta kysymyksiin. Erään kuulustellun vastauksista paistoi myös tyytymättömyys henkirikoksen yrityksiä koskevia epäilyjä kohtaan.

– Koska poliisi ajaa vain omia tavoitteitaan tulkitsemalla tutkintatuloksia valikoiden, tarkoitushakuisesti ja jopa pimittäen tietoa saadakseen aikaiseksi mahdollisimman ankaran rikosnimikkeen asiassa, käytän oikeuttani olla vastaamatta kysymykseen, eräs miehistä vastasi toistuvasti poliisille.

Yksi paikalla olleista Cannonball-kerholaisista kuvaili kuitenkin poliisille olleensa paikalla, mutta kielsi hänellä olleen mitään vahingoittamistarkoitusta.

– Oletukseni kummallakin käyntikerralla oli se, ettei tiloissa ollut ketään. Minun tarkoitukseni oli pelotella ja aiheuttaa vahinkoa TCO -kerholle. Myönnän käyttäneeni asetta pelottelu ja vahingontekotarkoituksessa, mies sanoi.

Hän antoi myös ymmärtää, että hänen jengikaverinsa saama ampumahaava saattoi olla seurausta hänen ampuman laukauksensa kimmokkeesta.

Lue myös:

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja