Venäjän tutkinta on vahvistanut, että Pietarin metroräjähdyksestä epäilty on kirgisialaislähtöinen 22-vuotias Akbarzhon Dzhalilov. Hänen kerrotaan asettaneen myös Ploshtshad Vosstanijan metroasemalle pommin, jonka viranomaiset ehtivät kuitenkin tehdä vaarattomaksi.

Viranomaisten mukaan metroasemalta löydetystä kassista, jossa pommi oli, on löytynyt Dzhalilovin dna:ta.
– Geneettisen arvioinnin sekä valvontakameran kuvien perusteella on päädytty siihen, että metrovaunussa terroriteon tehnyt mies oli myös jättänyt räjähteen sisältäneen kassin Ploshtshad Vosstanijan metroasemalle, tutkijat sanoivat.
Aiemmin tutkijat ovat kertoneet, että räjähdyspaikalta on löytynyt pommimiehen ruumiinosia.
Eilisessä metroräjähdyksessä kuoli 14 ja haavoittui viitisenkymmentä ihmistä. Pietarin viranomaisten mukaan haavoittuneiden joukossa on venäläisten lisäksi Valko-Venäjän, Kazakstanin ja Uzbekistanin kansalaisia.
Suomen pääkonsulaatista Pietarissa kerrotaan, että heidän tiedossaan ei ole, että suomalaisia olisi kateissa.
Kylmäpäinen kuljettaja
Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrovin mukaan on kyynistä ja ilkeää ajatella, että Pietarin metroräjähdys on kosto Venäjälle sen toimista Syyriassa. Hänen mukaansa mediassa liikkuu tämänkaltaisia tulkintoja, kertoo uutistoimisto Tass.
Lavrovista on surullista, että näitä näkemyksiä esittävät muutkin kuin media. Hän viittasi yhdysvaltalaisviranomaisiin, jotka ovat hänen mukaansa esittäneet samankaltaisia tulkintoja asiasta.
Pietarilainen metronkuljettaja Aleksandr Kaverinin toimintaa räjähdyksen jälkeen on ylistetty. Kaverinin mukaan hän oli tehnyt päätöksen ajaa juna seuraavalle pysäkille asti. Tämän jälkeen hän auttoi matkustajia ulos vaunuista. Tilanteen vakavuus oli selvinnyt kuljettajalle vasta asemalla.
Kuljettajan kylmäpäisyyden on arvioitu pelastaneen ihmishenkiä. Tassin mukaan Pietarin metron johtaja kehui kuljettajan toimintaa.
– Hän teki tilanteessa ainoan oikean päätöksen ja toi junan asemalle turvallisuusohjeiden mukaisesti, sanoi .