Kuva: Lemmenlomasta tuli painajainen – suomalaisturistia puukotettiin 15 kertaa Turkissa

39-vuotiaan Kristan ja 46-vuotiaan Jaken lemmenloma muuttui painajaiseksi turkkilaisten hyökättyä heidän kimppuunsa yökerhossa Bodrumin lomakohteessa.

Viime viikon torstaina Turkkiin saapuneen pariskunnan loma sai uuden käänteen, kun Krista ja Jake olivat ostosreissun päätteeksi viettäneet iltaa ulkoilmaravintolassa.

– Tutustuimme ravintolassa seurueeseen, jossa oli turkkilaisia miehiä ja venäläisiä naisia. He pyysivät meidät mukaansa paikalliseen diskoon. Päätimme lähteä, koska suosituimpiin diskoihin on pitkät jonot.

– Yökerho oli kuitenkin aika karu ja siellä oli vain pystypöytiä eikä yhtään istumapaikkaa. Otimme paikassa yhdet drinkit mieheni kanssa ja maksoimme ne heti tiskillä. Meidät diskoon pyytänyt seurue oli viereisessä pöydässä. Emme jutelleet heidän kanssaan siellä.

Ravintolan henkilökunta hyökkäsi

Kristan mukaan tilanne eskaloitui, kun he olivat lähdössä yökerhosta.

– Tarjoilija tuli vaatimaan meiltä 6290 liiran eli lähes 2000 euron laskua. Meidät ravintolaan pyytänyt seurue oli ilmeisesti juonut meidän laskuun eikä meiltä kysytty mitään. Tämä tuntuu ihan käsittämättömältä.

– Mieheni ei suostunut tätä maksamaan. Tarjoilija ja viisi muuta miestä hyökkäsivät tämän jälkeen täysin yllättäen mieheni kimppuun. Yksi turkkilaisista löi miestäni päähän pullolla. Muut painivat mieheni kanssa, joka on isokokoinen kehonrakentaja.

Krista kertoo, että hänen miehensä kimpussa oli lopulta peräti 15 miestä.

– Alkuun mieheni pärjäsi, mutta joku turkkilaisista puukotti häntä useita kertoja selkään. Kukaan ravintolassa ei puuttunut tilanteeseen. Lopulta minä yritin mennä väliin, mutta sain nyrkistä päähäni ja joku potki minua selkään, muistelee Krista.

Turkki epävakaa

Syyrian sodan ja Isisin vaikutukset kohdistuvat Turkkiin yhä enemmän ja maan poliittinen tilanne on epävakaa. Kurdit ja turkkilaiset ovat jälleen vastakkain.

– Turkki on ollut suosittu ja kyselyt turvallisuudesta ovat lisääntyneet kevään myötä Isisin ja kurditilanteen vuoksi, sanoo ulkoministeriön Strandman.

Turkin levottomuuksista johtuvia lomaperuutuksia on tullut kutenkin vain muutamia yksittäisiä.

Tunisia nousi kesällä otsikoihin. Soussen lomakohteessa turistit joutuivat hyökkäyksen kohteeksi kesken auringonoton.

Aiemmin tehtiin isku museoon maan pääkaupungissa Tunisissa. Iskujen seuraukset ovat olleet tuhoisat maan turistibisnekselle.

Katso tästä kaikki turistikohteissa tapahtuneet iskut

15 puukon iskua 

Kristan mukaan tilanne laukesi, kun portsarit raahasivat Jaken kadulle.

– Tässä vaiheessa minut häpäistiin täysin, kun joku miehistä repäisi kesämekkoni yläosan rikki. Juoksin perässä puolialastomana kadulle. Onneksi paikalle tuli kohta ambulanssi, joka vei meidät ensiapuun.

– Ensiavussa paljastui koko totuus mieheeni kohdistuneesta hyökkäyksestä. Häntä oli puukotettu peräti 15 kertaa selkään ja käteen. Onneksi iskut eivät olleet syviä, muutoin hänelle olisi käynyt huonosti.  Pullon isku päähän oli aiheuttanut syvän haavan ja siihen tarvittiin 5 tikkiä. Häntä oli potkittu ympäri kehoa. 

Krista kertoo, että hänen selkänsä on mustelmilla ja kipeä, mutta hän välttyi pahimmilta vammoilta.

– Kävimme vielä toisessa sairaalassa röntgenissä, mutta onneksi mitään sisäelinvammoja ei löydetty. Jouduimme jäämään tarkkailuun ja meille laitettiin tipat, mutta pääsimme lähtemään illalla sairaalasta. Meillä oli roppakaupalla onnea matkassa, sillä tarina olisi voinut päättyä paljon, paljon huonommin, pohtii Krista.

Sairaala vaati rahat käteisellä

Suomalaisen pariskunnan huono onni jatkui vielä sairaalahoidossa.

– Meidät vietiin ambulanssilla yksityiselle klinikalle hoitoon. Ilmeisesti joku kadulla olleista oli tilannut apua paikalle.

– Klinikalla meiltä vaadittiin parituhatta euroa käteistä rahaa, vaikka meillä on matkavakuutus. Soitimme vakuutusyhtiöön, josta sanottiin, että meidän ei tarvitse maksaa käteisellä. Tästä huolimatta meitä ei päästetty lähtemään, ennen kuin maksoimme laskun.

Kristan mukaan sama tilanne tuli eteen toisessa sairaalassa, mutta tällä kertaa opas ja vakuutusyhtiö saivat klinikan luopumaan vaatimuksistaan ja lasku meni suoraan vakuutusyhtiöön.

– Nyt jäljellä on enää rikosilmoituksen tekeminen poliisille. Haluan varoittaa turisteja menemästä paikallisten omiin paikkoihin, jossa ei ole muita turisteja. Erityisen varovainen pitää olla yökerhoissa. En halua, että kukaan joutuu kokemaan tämän saman, varoittaa Krista.

Minkälaisia uhkaavia tilanteita olet kokenut lomamatkoillasi? Voit lähettää kertomuksesi osoitteeseen uutiset@mtv.fi.

Lue myös:

    Uusimmat