Kuunkuiskaajat lopettaa uransa: "Terveys alkoi oireilla euroviisuvuoden jälkeen"

Päivän nimi: Kuunkuiskaajat 9:32

Suomea vuoden 2010 euroviisuissa edustanut duo julkaisee uuden levyn ja lopettaa samalla toimintansa.

Susan Aho ja Johanna Hytti tekevät viimeisen keikkansa Kuunkuiskaajien riveissä juhannuksena Helsingin Seurasaaressa.

Euroviisuissa Suomea edustanut duo on julkaissut juuri uuden Revitty rakkaus -levyn, jonka he ovat kustantaneet pääosin itse.

– Levyä tehtiin viisi vuotta, ja matka oli aika kivikkoinen. Uskoa koeteltiin kovasti. Tietenkin loimme itse kovat paineet. Matka on ollut puskemista ja nyt on olo, että takki on tyhjä, he sanovat MTV.fille.

– Tietenkin siellä on ollut todella upeita hetkiä myös. Kolikolla on aina kaksi puolta.

Kaksikko kertoo päättäneensä tehdä levyn "hinnalla millä hyvänsä".

– Ja se hinta olikin korkea! he puhkeavat hersyävään nauruun.

– Siihen meni rahat ja bändi hajosi, he jatkavat ironisesti.

Lopettamispäätös kypsyi, kun bändi alkoi ottaa enemmän kuin antaa.

Euroviisut verotti jaksamista

Kuunkuiskaajat edustivat Suomea vuoden 2010 euroviisuissa jääden niukasti ulos finaalista.

– Molemmilla alkoi terveys oireilla euroviisuvuoden jälkeen. Vedimme silloin itsemme aika tiukille. Sen jälkeen molemmilla puhkesi sairaudet, he kertovat.

Johanna sairastui melanoomaan, ja hänet leikattiin viime elokuussa. Susan puolestaan joutui sairaalaan hoitamattomien flunssien takia.


– Lopettamispäätöksellä ei ole tekemistä sairauksien kanssa. Kaikki liittyy kaikkeen, eikä voi erotella, mikä on ainut ja oikea syy.

– Tällä hetkellä voin erittäin hyvin. Olen onnellinen ja terve, Johanna kertoi Huomenta Suomessa.

Tänä vuonna Suomea viisuissa edustaa energinen Sandhja, jonka olemusta Johanna ja Susan kehuvat kilpaa.

– Hänellä on tosi hyvä meininki ja hyvä draivi päällä. Hän on ihanalla tavalla luonnonlapsi, rohkea mimmi!

Kuunkuiskaajat vieraili torstaiaamuna Huomenta Suomessa. Katso haastattelu videolta.

Lue myös:

    Uusimmat