Kustannustoimittaja Aleksi Pöyry: Lyhyet tekstit ja novellit ovat nosteessa
Suomeen rantautuneen Granta-aikakauskirjan ideana on antaa kirjailijoille vapaat kädet kirjoittaa lyhyt teksti jostakin tietystä teemasta. Ensimmäisessä julkaisussa aiheena on ruoka.
Kirjapiirin 11. jaksossa vierailee kustannustoimittaja ja päätoimittaja Aleksi Pöyry. Pöyry on tuore päätoimittaja Granta 1 -kirjallisuusjulkaisulle, jossa eri kirjailijat kirjoittavat ruuasta.
– Grantassa avataan intohimoja ja käsityksiä, joita ruokaan liittyy. Suomen Granta on osa laajempaa, kansainvälistä Granta-projektia, joka sai alkunsa jo 1800-luvun lopulla Englannissa Cambridgen yliopistossa, Pöyry kertoo.
Granta-kirjat eivät ole oikeastaan kirjoja mutta eivät lehtiäkään, minkä takia niille oikea sana on aikakauskirja. Grantoja ilmestyy myös esimerkiksi Portugalissa, Ruotsissa, Norjassa ja Brasiliassa. Jokaisessa eri julkaisussa siihen kirjoittavat kirjailijat paneutuvat eri aiheeseen. Angloamerikkalaiseen versioon ovat kirjoittaneet kirjailijat Salman RushdiestaAlice Munroon.
Ensimmäiseksi Suomen teemaksi valikoitui ruoka sen takia, että ruoka on läheinen asia jokaiselle ihmisille.
– Koimme, että ruoka on hyvin konkreettinen asia. Mitä kaikkea voidaan nähdä ravintona? Mikä ruokkii ihmistä? Jokaisella on pakko olla jonkunlainen suhde ruokaan vaikkapa erilaisten ruokavalioiden ja eettisten kysymysten kautta, Pöyry perustelee aiheen valintaa.
Suomen ensimmäisessä numerossa kirjailijoina nähdään muun muassa runoilija Miki Liukkonen, kirjailijat Rosa Liksom ja Riikka Ala-Harja. Mukana on myös kansainvälisiä kirjailijoita kuten Olga Tokarczuk.
Kuinka paljon Granta-kirjoja on tarkoitus tehdä Suomessa?
– Tämä on pitkäjänteinen projekti. Suomen Granta ilmestyy kaksi kertaa vuodessa: syyskuussa ja helmikuussa, Pöyry sanoo.
Granta-kirjoissa nähdään lyhyitä tekstejä, ja Pöyry uskookin, että lyhyet tekstit ja novellit ovat uudessa nousukaudessa.
– Alice Munron Nobel-voitto on tietysti yksi asia. Lisäksi käynnissä on Nuoren Voiman Liiton novellikilpailuhanke. Novellit ovat hieno laji, ja uskon niiden olevan palaamassa uuteen kukoistukseen.
Katso, mitä Aleksi Pöyry kertoo Grantasta KirjapiirissäAVAlla lauantaina klo 17.30. Uusinta maanantaina klo 23.00.
Emmi Maaranen, emmi.maaranen(at)mtv.fi
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää