Kurkuma on vuoden rohdoskasvi

Vuoden 2010 rohdoskasviksi valittu kurkuma maustaa ruoan kulinaariseksi ja esteettiseksi nautinnoksi ja nykytutkimuksen mukaan on myös hyväksi terveydelle.

Kurkuma on melko uusi tulokas monien maustehyllyillä, vaikka sillä on jo pitkä historia Aasian ruoka- ja rohdosperinteessä. Rohdoskäytössä kurkuma on tullut tutuksi myönteisillä ruoansulatusvaikutuksillaan, mutta nykytutkimus on osoittanut kurkuman olevan myös erittäin vahva antioksidantti ja hillitsevän tehokkaasti tulehduksia.

Kurkumaa on käytetty tuhansia vuosia intialaisessa auyrveda -lääkintäperinteessä. Kurkumaa pidetään puhdistavana, ruoansulatusta parantavana, kuumetta laskevana, tulehduksia lievittävänä ja maksaa hoitavana kasvina. Myös perinteisessä kiinalaisessa lääkinnässä kurkumaa on käytetty maksan ja sapen vaivoihin.

Arabit toivat kurkuman Eurooppaan, ja sitä kutsuttaan usein ”Intian sahramiksi”. Euroopassa kurkuman fytoterapeuttinen käyttö on aikaisemmin ollut melko vähäistä ja liittynyt pääosin vain ruoansulatusvaivoihin ja ruokahaluttomuuteen. Viime vuosina länsimaiset tutkijat ovat nostaneet kurkuman uudelleen tutkimuspöydälle, kun rohdoksen monipuoliset terveysvaikutukset ovat alkaneet paljastua. Lisätietoja kurkuman ominaisuuksista oheisessa esitteessä.

Pitkän käyttöhistoriansa ja monipuolisten ominaisuuksiensa sekä tieteellisen näytön perusteella kurkuma on ansainnut Suomen Terveystuotekauppiaiden Liiton vuoden 2010 rohdoskasvin arvon.

Suomen Terveystuotekauppiaiden Liiton asiantuntijaraadin Vuoden Rohdoskasvivalinnan perusteet:

- Käytettävissä on laaja ja luotettava tutkimustieto

- Turvallinen vaihtoehto hoitaa terveyttä ja tilapäisiä vaivoja luonnon tarjoamin keinoin

- Laaja positiivinen kuluttajapalaute ja pitkä käyttökokemus yrttilääkinnän historiassa

Valinnalla halutaan nostaa arvostusta perinteisten luonnonlääkkeiden käyttöä kohtaan sekä muistuttaa yrttilääkinnän laajasta käytöstä läpi ihmiskunnan historian.

Kasvilääkinnällä pitkä historia

Historian alkuajoista lähtien ihmiskunnan hankkima tieto, laaja ja pitkäaikainen kokemus kasvien käytöstä lääkkeinä siirtyi muistitietona sukupolvelta toiselle. Tämä tieto yhdistettynä nykyajan tutkittuun tietoon ja standardoituihin valmistusmenetelmiin on luonut nykyajan kuluttajalle turvallisen tavan hoitaa terveyttä ja pieniä tilapäisiä oireita yrttilääkinnän keinoin.

Teksti: Suomen Terveyskauppiaiden liitto ry

Kuva: Shutterstock

Lue myös:

    Uusimmat