Kuopio perui Pakkasjuhlansa – pakkasta on liikaa: "Ei, tämä ei ole aprillia"

Viikonlopun sää 2:00
Viikonloppuna saa hytistä pakkasessa.

Kuopion kaupunki on perunut Brahenpuistoon huomiselle suunnitellun Pakkasjuhlan. Juhla peruuntui, kuinkas muutenkaan, kuin liian kovan pakkasen vuoksi.

Tällä viikolla koko Suomi on hytissyt kylmissä pakkassäissä ja meno sen kuin kovenee alkuviikkoa kohden. Pakkanen itsessään voi aiheuttaa monenlaisia ongelmia, mutta yksi niistä herättää hilpeyttä.

Kuopioon suunniteltu Pakkasjuhla on nimittäin jouduttu perumaan pakkasen vuoksi.

Kaupungin kulttuurisuunnittelija Tiina Taskinen-Viinikainen vastaa puhelimeen huvittuneena.

– Ei, tämä ei ole aprillia, vaan kyllä se valitettavasti pitää paikkansa, hän vakuuttaa.

– Pakkasherra on puhaltanut nyt vähän liiankin kylmät olosuhteet meidän pakkasjuhliimme.

Karvalakkikaan ei pelasta

Taskinen-Viinikainen selittää, että kyseessä on lastenjuhla. Alunperin pakkasraja oli asetettu -20 asteeseen, mutta ennusteiden mukaan Kuopiossa voidaan hytistä huomenna jopa -25 asteessa.

– Vaikka kaupungilla on tällä hetkellä Pakkaspäivät käynnissä, niin puistotapahtumalle tämä ei ole enää soveltuva sää.

Pakkaspäiviä on Kuopiossa vietetty nimensä mukaisissa tunnelmissa. Vuosittain järjestettävä viikon mittainen tapahtuma ajoittuu tammikuun loppuun. Tänä vuonna tilanne on tosin historiallinen.

– Pakkasjuhlaa ei ole aikaisemmin tarvinnut perua, vaikka yleensä tammikuun lopussa on aika koviakin pakkasia ollut. Jotenkin ne ovat aina väistäneet juhlan, Taskinen-Viinikainen hämmästelee.

– Ei taitaisi huomenna edes karvalakki riittää pitämään lämpimänä.

Lue myös:

    Uusimmat