Kunnat kuuntelivat hallitusta: päiväkotimaksuja jätetään perimättä lähes kaikkialla

Päiväkotien kasvattajat hämillään hallituksen linjauksista – moni pelkää lapsiryntäystä 6:34
Asiantuntija Lahdenperä-Laine kertoo MTV Uutiset Livelle, että joissakin kunnissa on ohjeistettu, että lievästi nuhaisen lapsen voisi tuoda päiväkotiin. THL:n mukaan nuhaista lasta ei tässä tilanteessa tule viedä päiväkotiin.

Ylivoimaisesti suurin osa kunnista jättää päivähoitomaksut perimättä koronaviruskriisin ajalta, jos lapsia hoidetaan kotona.

Kuntaliiton opetus- ja kulttuuriyksikön kehittämispäällikkö Jarkko Lahtinen kertoo, ettei hänen tietoonsa ole tullut yhtäkään kuntaa, joka olisi ilmoittanut jättävänsä poissaoloja hyvittämättä.

Maan hallitus ilmoitti aiemmin suosittelevansa, että kunnat jättäisivät varhaiskasvatuksen asiakasmaksut perimättä poikkeustilanteen vuoksi silloin, kun huoltajat hoitavat lapsensa itse. Kotihoitoa hallitus suosittelee aina kun se on mahdollista.

Kuntaliittoon on tullut kunnilta paljon kysymyksiä maksuhyvitysten käytännön toteutuksesta.

– Siitä voi vetää karkean johtopäätöksen, että suurin osa on jo tehnyt päätöksen hyvittämisestä ja loputkin sen aikovat tehdä, Lahtinen sanoo.

Vaikka kunta ei olisi vielä ilmoittanut hyvityksistä, se ei tarkoita, ettei päätöstä aiota tehdä. Lahtinen huomauttaa, että asiasta päättävät esimerkiksi sivistyslautakunnat eivätkä virkamiehet, joten ratkaisuja tehdään jälkijättöisestikin.

Hyvityksiin on monenlaisia käytäntöjä

Toimintatavat tilanteessa vaihtelevat kunnittain. Lahtisen mukaan osa kunnista hyvittää yhdenkin päivän poissaolot päivähoidosta, mutta yleisimmältä vaikuttaa se, että lapselta edellytetään pidempää yhtäjaksoista poissaoloa, jonka ajalta hyvityksen saa.

Lahtinen huomauttaa, ettei nopeasti edenneeseen tilanteeseen ole kukaan ehtinyt varautua. Jos siis esimerkiksi maaliskuun osalta lasku oli lähetetty jo ennen poikkeustoimia, maksuja todennäköisesti hyvitetään jälkikäteen esimerkiksi antamalla vastaava määrä alennusta seuraavassa laskussa.

Lahtinen kertoo monien kuntien esittäneen vahvan toiveen yksityisille palveluntuottajille, jotta nämä jättäisivät omavastuuosuudet perimättä. Kunnat ovatkin kyselleet Kuntaliitolta myös toimintamalleja tilanteisiin, joissa yksityinen palveluntuottaja hyvittää omavastuuosuuksia ja kunta pohtii menetysten korvaamista yritykselle.

Lahtisen mukaan asiaa tarkastellaan yrityskohtaisesti, koska monet yksityiset palveluntuottajat ovat myös ilmoittaneet esimerkiksi yt-neuvotteluista.

Suuret yksityiset noudattavat ohjeistusta

Suomen suurin yksityinen päiväkotiketju Touhula on päättänyt toimia hallituksen suosituksen mukaisesti.

Toimitusjohtaja Minna Elomaa kertoo STT:lle, että sekä palvelusetelikunnissa että yksityisen hoidon tuen kunnissa asiakasmaksut hyvitetään, jos lapsi on maaliskuun 18. päivän jälkeen poissa päiväkodista yhtäjaksoisesti vähintään kahden viikon ajan. Jonkinlaisia eroja Touhulan päiväkotien välillä on riippuen siitä, miten asiakasmaksu rakentuu ja millaisia ratkaisuja kunnat ovat tehneet.

Touhula on myös ilmoittanut sopeuttavansa toimintansa poikkeusoloihin, sillä sen päiväkodeissa lapsia on noin viidesosa normaalioloihin verrattuna. Torstaina päättyneet yt-neuvottelut koskivat koko henkilöstöä, ja ratkaisut mahdollisista lomautuksista tehdään pikapuoliin.

– Päiväkodit ovat edelleen auki, joten katsomme lakisääteisen henkilöstömäärän kuntoon, Elomaa kertoo.

Pilke päiväkodit -ketjun markkinointi- ja viestintäjohtaja Kirsi Ristaniemi sanoo, että ketju toimii asiakasmaksujen osalta kunkin kunnan linjan mukaisesti.

Asiakasmaksut siis hyvitetään samoilla perusteilla kuin kunta hyvittää ne omille päiväkotiasiakkailleen. Pilkkeellä on useita kymmeniä kuntakumppaneita.

Myös Pilke ilmoitti maaliskuussa aloittavansa yt-neuvottelut varotoimenpiteenä. Päätökset mahdollisista lomautuksista tehdään Ristaniemen arvion mukaan lähipäivinä.

Norlandia Päiväkotien toimitusjohtaja Olli Lehtisalo kertoo STT:lle sähköpostitse, että poissaoloajan maksuja hyvitetään asiakkaille. Malli vaihtelee kunnittain, ja linjauksia on tehty samalla kun kunnat ovat ilmoittaneet omistaan.

Lehtisalon mukaan Norlandia ei ole tehnyt päätöksiä esimerkiksi lomautuksista tai vastaavista toimenpiteistä. Hän pitää todennäköisenä, ettei henkilöstövaikutuksia voida kuitenkaan kokonaan välttää.

Sekä määräaikaisia että toistaiseksi voimassa olevia päätöksiä

Jotkin kunnat tekivät päätöksen maksujen hyvittämisestä alun perin 13. huhtikuuta asti.

Nyt kun hallitus on jatkanut poikkeustoimia vielä kuukaudella, Lahtinen uskoo suurimman osan kunnista jatkavan myös päivähoitomaksuissa samalla linjalla.

– Jotkin kunnat ovat tehneet avoimen päätöksen, joka on voimassa niin kauan kuin tilanne jatkuu, Lahtinen kertoo.

Lahtinen huomauttaa, että taloudellinen isku on kunnille iso.

Opetus- ja kulttuuriministeriön maaliskuun lopulla teettämän kyselyn mukaan varhaiskasvatuksessa on ollut läsnä hieman reilut 20 prosenttia lapsista. Kyselyyn osallistui tuolloin 141 kuntaa.

Lue myös:

    Uusimmat