Kun "Ville Veronkiertäjä" puuhailee, ensimmäisenä kiinnostuu verottaja – näin veroparatiisit toimivat

Kun Ville Veronkiertäjä jemmailee rahojaan kansainvälisiin veroparatiiseihin ja jää siitä kiinni, ensimmäiseksi hänen toimistaan kiinnostuu verottaja.

– Kauhean tarkasti en halua avata tutkintaprosessia, mutta kaikkihan perustuu kansainväliseen tietojenvaihtoon. Potentiaalista varojen sijaintivaltiota lähestytään ja pyydetään tietoja kyseisestä henkilöstä. Toki yleensä tietojen etsintä ei siihen pääty, vaan omistusten ketjuttaminen johtaa erittäin pitkään tutkintaan, valottaa verohallinnon yritysverotusyksikön johtaja Jari Salokoski.

Salokoski muistuttaa, että tuoreen tietovuodon myötä julkisuuteen tullut Panama on sopimuksessa mukana.

– Panama on sopinut eri valtioiden kanssa pyynnöstä tapahtuvasta tietojenvaihdosta. Se mistä julkisuudessa on puhuttu, on nimeltään common reporting standard, jolla tarkoitetaan sitä, että pankkitietoja välitetään automaattisesti. Tähän sopimukseen Panama ei julkisuudessa olleiden tietojen mukaan olisi liittymässä, selventää Salokoski.

Esimerkiksi Suomella ja Yhdysvalloilla on sopimus, jonka mukaan Suomi lähettää automaattisesti tiedot, jos amerikkalaisella henkilöllä on tili suomalaisessa rahoituslaitoksessa ja päinvastoin.

Massatutkinta ei ole mahdollista

Mahdollisen pitkän selvittelyketjun jälkeen verottajalle on selvinnyt, että Ville Veronkiertäjä on pannut rutkasti varojaan ulkomaille maksamatta niistä veroa. 

– Me teemme ensin kaikki verotuksen osalta tarvittavat toimenpiteet. Jos rikosepäily säilyy, asia siirtyy poliisille, Salokoski sanoo.

Poliisikin korostaa verottajan roolia tutkinnassa

– Syytä epäillä -kynnyksen ylittyminen harkitaan aina tapauskohtaisesti. Mitään massatutkintaa ei voida tehdä. Suurin intressihän tässä on verottajalla, koska julkisuudessa olleiden tietojen perusteella saattaa olla syytä epäillä, että on tehty joko aggressiivista verosuunnittelua tai jopa veropetos. Eli verottajan kautta on se suorin reitti, josta nämä asiat lähtevät laukeamaan, vahvistaa KRP:n talousrikostutkintalinjan päällikkö Markku Ranta-aho.

Mutkia matkaan saattaa tulla vielä tutkittavan aineiston kanssakin: jos tiedot on alun perin saatu rikollisella tavalla, tuomioistuin voi aikanaan katsoa ne hyödyttömiksi, vaikkakaan itse tutkintaan aineiston alkuperällä ei välttämättä ole vaikutusta.

Vankeus uhkaa

Jos Ville päätyy oikeuteen, hänellä voi olla edessään jopa vankeus. Törkeästä veropetoksesta voidaan tuomita neljästä kuukaudesta neljään vuoteen vankeutta. 

Yhtiön perustamisessa veroparatiisiin ei ole mitään laitonta, mutta toisaalta on hyvin vaikeaa keksiä mitään laillista syytä sellaisen perustamiseen.

– Kyllä sitä on erittäin vaikea kuvitella. Varustamotoiminnassahan sitä usein harjoitettiin, mutta tonnistoverolainsäädäntö on tehnyt tästäkin tarpeetonta. Sellainen mahdollisuus tulee mieleen, että suomalainen yritys tekee bisnestä ulkomaisten yritysten kanssa, jotka eivät ole halukkaita lähtemään siihen mukaan, jollei sitä tehdä joint venture -hankkeena ja käytetä veroparatiisiyrityksiä, pohtii Salokoski. 

Lue myös:

    Uusimmat