Katkeavatko ihmissuhteet olosuhteiden pakosta vai tieten tahtoen tarkoituksella?
– Käykö sinulle koskaan niin, että istut juttelemassa kaverin kanssa ja kesken kaiken oivallat, että jatkoa tuskin tulee, että kaikki on jo sanottu? kysyy Helmen ensimmäinen haastateltava, 38-vuotias Miisa eli "Mikki".
Hänen mielestään ystävykset tietävät yleensä vaistomaisesti, milloin toinen on kääntymässä sellaiseen suuntaan, johon toinen ei voi seurata. – Olin itse aikoinaan kaveripiirin ainoa sinkku muiden pariutuessa kilpaa ympärillä. Yksi toisensa jälkeen kaverisuhteet vain hiipuivat pois, Mikki sanoo vähän surullisena.
– Mitään riitaa ei koskaan ollut, minun ei kai vain uskottu ymmärtävän. Jäin keskustelussa pikkuhiljaa ulkopuoliseksi, puheenaiheet vähenivät ja vähenivät kunnes lopulta huomasin, etten ollut tavannut sitä tai sitä vanhaa kaveria moneen viikkoon, enkä enää tuntenut siitä muuta kuin vähän haikeutta.
Liitossa oli ahdasta
Seuraavaksi tarinansa kertoo 29-vuotias Anne:
– Itkut on itketty ja parut paruttu. Miehellä oli se klassinen toinen nainen, tai oikeastaan varmaan jo kolmas.
– Tunsin itseni niin typeräksi ja...jotenkin likaiseksi. Ajattelin, että jokainen ohikulkijakin tietää, etten kelvannut ja että minut on jätetty. Seisoin jopa jynssäämässä itseäni suihkussa, että olisin saanut sen kaiken irti itsestäni ja itsekunnioitukseni takaisin, Anne kertoo ja pyyhkäisee kaikesta huolimatta vielä silmiään.
– Ai että päättyikö juttu kerrasta? Sen saat kyllä uskoa! Mies tosin kertoi itse lähtevänsä uuden naisensa luokse. En tiedä mitä olisin tehnyt, jos minun olisi pitänyt etsiä siinä tilanteessa vielä asuntoakin, Anne päättää.
Leelian lepotuoli kyllästyy
Kolmanneksi haastateltavaksi on lupautunut juuri 27 vuotta täyttänyt Henriikka.
– Yhden kaverin kanssa oli jo pitkään ollut sellaista, että hän puhui ja minä kuuntelin. Vain hänellä oli oikeus purkaa mieltään, Henriikka huokaisee.
– Ystävä alkoi näin terrorisoida minua myös puhelimella, hänelle riitti kun minä pistin vain väliin jotain sellaista kuin "joo", "niin" tai "ahaa", Henriikka jatkaa.
– Tunsin itseni todella typeräksi istuessani siinä tuntikaupalla luuri korvalla, joten rupesin tekemään kotitöitä siinä samalla. Kerrankin sekoitin ja alustin pullataikinan, toisen kerran pesin vessan. Hän ei koskaan edes huomannut mitään outoa!
Henriikan mukaan viimeinen pisara tässä ystävyydessä oli se, kun hänen äitinsä oli juuri sairastunut vakavasti, mutta ystävä ei halunnut puhua "mistään pahoista jutuista". Sen sijaan hän halusi Henriikan kuuntelevan loputonta pähkäilyään kahden miehen välillä. Toinen olisi komeampi mutta toinen oli niin ihanan tulinen...
– Minua alkoi itkettää, ja sanoin kaverille kesken kaiken, että nyt en jaksa häntä kuunnella, mutta että hän voisi soittaa sitten kun jaksaa itsekin joskus käyttää korviaan. Sitä soittoa ei ole kuulunut, eikä se enää edes harmita, Henna sanoo.
Kilometrit kuihduttivat
Joukon ainoa miespuolinen haastateltava on 26-vuotias Lasse, jonka kuuma seurustelusuhde amerikkalaisen vaihto-oppilaan kanssa katkesi yksinkertaisesti välimatkaan.
– Kyse oli siis yliopisto-opiskelijasta, ei mistään teinitytöstä, Lasse tarkentaa. – Olimme lähes samanikäiset. Angie oli tyrmäävä pakkaus, ja kyllä me kiinteästi yhdessä olimmekin. Korkeintaan vessaan raaskimme mennä yksin, emmekä aina sitäkään.
Suomesta Angielle ei ollut löytynyt töitä, mutta kun hänelle sitten opintojen päätteeksi tarjottiin kahden vuoden tutkijanpestiä Hollantiin, hän ja Lasse olivat riemuissaan. He voisivat nähdä ainakin kerran kuukaudessa kun Lasse vielä opiskeli, ja sitten tie olisi heille auki taivasta myöten.
Lasse oli myös vieraillut USA:ssa tapaamassa rakkaansa sukulaisia. Vähitellen rakkaudesta kuitenkin alkoi tulla rutiinia, ja nuoret huomasivat ensimmäistä kertaa, että lähtö Amsterdamiin tai Helsinkiin ei enää tuntunutkaan niin houkuttelevalta.
– Häpeä sanoa, mutta se suhde kuihtui ihan kilometreihin, Lasse sanoo olkiaan kohauttaen. – Kaikesta tuntui olevan niin paljon vaivaa, kadehdin niitä kavereita joitten tyttöystävä asui korkeintaan jossakin Olarissa. Lopetimme seurustelun siinä vaiheessa kun kumpikin tunnusti tapailleensa jo toisiakin.
Kateus vie kalatkin vedestä
Ritva on vasta 48-vuotias, mutta on jo kaksinkertainen mummo. – Tytär piti kiirettä niin kuin minäkin aikoinani, hän virnistää.
Ritvan välit samanikäiseen ystävättäreen, jolla myös oli lapsenlapsia, katkesivat hänen mukaansa perisuomalaiseen kateuteen ja panetteluun. – Jokaisella mummilla on tietysti oikeus pitää lapsenlastaan ihmeellisenä, mutta tämä ystävättäreni piti tapanaan myös mollata muita lapsia näiden kuullen.
– Kun olimme molemmat liikkeellä pikkuisten kanssa, se oli ainaista kilpalaulantaa: kumman lapsenlapset oppivat ensin istumaan, kääntymään, kuiviksi... Kerran ystäväni puhkesi itkemään julkisella paikalla, kun tyttärenpojalleni oli puhjennut kaksi hammasta ennen kuin hänen pojantyttärellään oli yhtäkään, Ritva kuvailee.
Kun ystävätär sitten kerran kaikkien istuessa kahvipöydässä alkoi suureen ääneen arvostella Ritvan tyttärentyttären ruumiinrakennetta, Ritva sanoi tälle saaneensa tarpeekseen, kokosi lapsenlapsensa ja lähti. – Ystävätär soitti sitten seuraavana päivänä muina naisina, mutta suljin puhelimen hänen korvaansa. Enkä ole katunut!
Teksti: Hanna Myllys
Kuvat: Shutterstock