Kuukausi on vaihtunut ja kotimaiset operaattorit paljastivat jälleen viime kuun myydyimmät puhelimensa. Helmikuussa useat listakärjet jäivät toisella sijalla niskaan hengittäneiden jalkoihin.
Elisalla sekä henkilö- että yritysasiakkaat alkoivat siirtyä pois iPhone 6s:n parista. Puhelin on edelleen listojen kakkosena, eli myynti on ollut hyvää, mutta kirkkaimmat sijat menivät halvoille Galaxy J5 ja Lumia 640 -puhelimille.

Mielenkiintoisesti simppeli Nokia 215 nousi Elisan henkilöasiakkaiden parissa kolmanneksi suosituimmaksi laitteeksi.
– Asiakkaidemme joukossa on edelleen laaja, tyypillisesti varttuneempaa väestöä edustava peruspuhelinten kannattajakunta, Elisan henkilöasiakasyksikön liiketoimintajohtaja Jan Virkki selittää.
DNA:lla iPhone 6s on aloittanut vahvan nousun takaisin kohti kärkeä pudottuaan listan alemmalle puoliskolle. Kirkkaimmat mitalit menivät kuitenkin jälleen Honor 7:lle ja Galaxy J5:lle.
Soneran asiakkaiden parissa uusin iPhone piti kuitenkin edelleen paikkansa myydyimpänä puhelimena. Siinäkin tapauksessa halpamallien viehätys on selkeä, sillä kaksi seuraavaa sijaa menivät nyt jo tutuille Lumia 640:lle ja Galaxy J5:lle.
– Helmikuu on perinteisesti hieman hiljaisempi kuukausi vuodenvaihteen joulu- ja alennusmyyntisesongin jälkeen. Tänä vuonna tyypillistä oli edullisempien, alle 200 euron hintaisten puhelinten suhteellisen suuri osuus kymmenen myydyimmän puhelimen listalla, Soneran laiteliiketoiminnan johtaja Markku Saranpää kertoo.
DNA:n myydyimmät puhelimet helmikuussa 2016:
1. Samsung Galaxy J5
2. Huawei Honor 7
3. Apple iPhone 6s
4. Huawei Y360 5. Samsung Galaxy S5 Neo 6. Huawei P8 Lite 7. Huawei Y5 8. Microsoft Lumia 550 9. Samsung Galaxy S6 Edge 10. Samsung Galaxy A3 (2016)

