Suomessa koko ikänsä asunut Dora Ceesay joutuu kohtaamaan rasismia säännöllisesti arkisissa tilanteissa. Hän muistuttaa, että asenteet siirtyvät usein vanhemmilta lapsille.
Kun Dora Ceesayn, 21, esikoistyttö syntyi pari vuotta sitten, tuore äiti huokaisi helpotuksesta. Vauva oli vaaleaihoinen ja sinisilmäinen. Huojennus aiheutti piikin sydämessä.
– Mielestäni on surullista, että ajattelen näin vallitsevan ilmapiirin vuoksi, Dora sanoo.
Hänen isänsä on kotoisin Gambiasta, minkä vuoksi koko ikänsä Suomessa asuneen Doran iho on tumma ja hiukset afromaisen kiharat. Ulkonäkönsä vuoksi nuori nainen on joutunut kohtaamaan rasismia pienestä pitäen.
– Se on tosi arkinen ilmiö. Voisin kuvitella, että joka päivä Suomessa tosi moni ihminen kokee rasismia.
Rasistista huutelua vähintään pari kertaa kuussa
Lievimmässä muodossa ulkonäköön perustuva erottelu ilmenee niin, että Doralle tullaan puhumaan englanniksi. Kun hän vastaa takaisin sujuvalla suomen kielellä, on vastassa hämmentynyt reaktio. Monesti Dora joutuu vastamaan jatkokysymyksiin siitä, kuinka kauan hän on Suomessa asunut vai onko hän toisen polven maahanmuuttaja.
Tämä on kuitenkin vielä viatonta uteliaisuutta, joka aiheuttaa lähinnä kiusallisia tilanteita ja kyllästymistä. Eri asia ovat hyökkäävästi ja negatiivissävytteisesti värillisiin ihmisiin suhtautuvat henkilöt.
He saattavat tuuppia kassajonossa, vetää oven kiinni lastenvaunuja työntävän äidin edestä tai tulla kertomaan, kuinka ikävä ilmiö maahanmuutto on ja miten Doran tulisi palata takaisin kotimaahansa. Ihmisistä paljastuu yllättävän luovia piirteitä, kun kyse on rasististen nimitysten keksimisestä.
– Ilkeää rasistista huutelua on vähintään pari kertaa kuukaudessa, Dora sanoo.
Rasisteja löytyy kaikennäköisiä. Itseään nuoremmille Dora kertoo asuneensa Suomessa huutelijoita kauemmin. Vanhemmille ihmisille hän sanoo olevansa täysin suomalainen.
Mutta pienen tyttärensä kanssa liikkeellä ollessaan Dora ei halua provosoida rasisteja. Sitä kun ei tiedä, mitä siitä seuraisi.
Lapset pahoinpitelivät ihonvärin vuoksi
Doran ollessa ala-asteella hän joutui useampaan otteeseen pahoinpidellyksi. Ihonvärinsä vuoksi.
Ostoskeskuksessa hengaava poikaporukka hakkasi Doran noin 10-vuotiaana sen jälkeen, kun he olivat murtaneet tytön käden. Vuotta myöhemmin Dora oli pulkkamäessä, kun muut lapset tulivat kertomaan, että hän ei voisi laskea ”heidän mäessään” ihonvärinsä vuoksi.
– Silloin lyötiin liukureilla ja lapioilla, Dora muistelee.
Hän on vakuuttunut, etteivät lapset synny rasisteiksi. Se on kotoa opittua. Lapset ovat vaatineet Doraa palamaan ”sinne, mistä on tullutkin”, koska vanhempi on niin sanonut.
– Vaikka itsellä olisi tosi paljon ennakkoluuloja, niitä ei pitäisi siirtää lapseen, vaan antaa hänen itse kasvaa, tutkia ja perustaa mielipiteensä.
Opettajat ja poliitikot voivat kannustaa rasismiin
Muutkin auktoriteetit kuin vanhemmat voivat kannustaa ihmisiä rasismiin.
Dora kertoo, että hänellä on ollut kaksi rasistista opettajaa, joista toisen takia hänen piti vaihtaa koulua. Ammattikoulun opettaja vähätteli Doraa, ei hyväksynyt häneltä vastauksia ja jätti hänet ulkopuolelle.
– Hän ihan itse kertoi olevansa avoimen rasisti.
Toisinaan kannustaminen on yhteiskunnallisella tasolla. Kun perussuomalaiset saivat ”jytkynsä” vuonna 2011, Dora oli vasta 12-vuotias. Silti hän muistaa, miten paha tilanne oli värillisten kannalta.
– Aivan tuntemattomat aikuiset ihmiset tulivat tönimään ja läpsimään eikä päästetty vaikka kassajonoon ollenkaan. Yksi tuntematon mies heitti mua lasisella karhupullolla päähän. Se pullokin hajosi, Dora kertoo.
Nelisen vuotta myöhemmin Suomeen pyrki kymmeniä tuhansia turvapaikanhakijoita. Asenteet maahanmuuttajia – tai siltä näyttäviä – kohtaan kovenivat. Vastaanottokeskuksia yritettiin polttaa ja turvapaikanhakijoita pahoinpideltiin. Teini-ikäistä Doraa pelotti henkensä puolesta.
– Kavereillekin heitin puolivitsillä, että varmaan lähtee henki, kun joku rasisti tulee ja ampuu.
Todelliselle muutokselle on tarvetta
Värillisten kokema rasismi on noussut pinnalle, kun yhdysvaltalainen George Floyd kuoli poliisin otteessa toukokuun lopussa. Suomessakin ihmiset ovat osoittaneet sankoin joukoin mieltään mustien ihmisoikeuksien puolesta.
Dora näkee, että kampanja on tarpeen, mutta on surullinen ja ihmeissään, miksi asiasta on vasta nyt nostettu niin iso haloo. Rasismi ja mustiin kohdistuva väkivalta kun eivät ole mitenkään uusia ilmiöitä.
– On tärkeää, että se on noussut näin esille. Toivon, ettei tätä unohdeta vuodessa.
Kenties valtaväestö vähitellen oppii ymmärtämään vähemmistöjä ja sen, ettei ihonvärin pitäisi määrittää ihmisten oikeutta olla ja elää. Nuoret sukupolvet kasvavat globaalimmassa ja monimuotoisemmassa maailmassa kuin aiemmin. Somessa, katukuvassa, kouluissa ja päiväkodeissa näkyy yhä enemmän eri kulttuureita ja kansalaisuuksia edustavia ihmisiä.
Rasismin ei kuitenkaan kannata odottaa katoavan itsestään vaan siihen pitää puuttua. Alkuvuonna Dora kuuli, miten eräs valkoinen keski-ikäinen mies haukkui tummaihoisia poikia rumasti, koska he metelöivät ja käyttäytyivät huonosti.
– Käännyin katsomaan, otin kuulokkeet pois päästä ja sanoin: ”Joidenkin kohdalla onneksi se ikä auttaa.”
Mies vaikeni nolona.