Kumpi kannattaa: Yksi herkku päivässä vai yksi herkkupäivä viikossa?
Onko lauantai herkuttelupäiväsi vai napsitko makeisia pitkin viikkoa suuhusi? Asiantuntijan mukaan toinen tapa on toista parempi.
Toisinaan näkee ohjeita pitää yksi herkkupäivä viikossa, toisinaan puolestaan kehotetaan syömään yksi herkku päivässä. Mutta kumpi tapa kannattaa ja miksi?
Ravintoasiantuntija Angela Lemondin mukaan päivän aikana yllättävä mieliteko kannattaa tyydyttää ja jatkaa sitten päiväänsä normaalisti. Lemond ei suosittele herkutteluun omistettua kokonaista päivää.
– Sanoisin, että on parempi syödä yksi herkku päivässä eikä käyttää kokonaista päivää (ruokavaliosta) lipsumiseen, Lemond sanoo.
Lemondin mukaan on tärkeää, että terveellisestä ruokavaliosta poikkeavia herkkuja syödään vain joskus, ei kokonaista päivää. Asiantuntija muistuttaa myös, etteivät kilokalorit ole kuitenkaan pelkästään huono asia. Kestävyyden ja lihaskunnon kannalta kilokalorit ovat tärkeitäkin. Lemondin mukaan ruokaa pitäisi kuitenkin ajatella päivittäisenä polttoaineena eikä antautua sillä mässäilyyn.
Valitse syömäsi herkut niin, että ne sisältäisivät edes hieman energiatasoja piristäviä ravintoaineita ja tarpeeksi kilokaloreita – noin 200 –, jotta jaksat taas puuhastella energisemmin.
– Mitä aktiivisempi olet, sitä enemmän kehosi antaa sinulle armoa noista herkutteluista, koska se käyttää ne energiana, Lemond sanoo.
Kuusi päivää tiukkaa dieettiä?
Jos pidät kilokalorit minimissään tiukasti kuusi päivää putkeen ja mässäilet sitten kaikella, mitä löydät jääkaapista, pakastimesta ja keittiön kätköistä, laitat elimistösi kovalle koetukselle kahdella tapaa.
Ensinnäkään et välttämättä saa tarpeeksi ravintoaineita – tai kilokaloreita – viikon aikana. Sen lisäksi syöt luultavasti herkkupäivänäsi liikaa ja todella huonoa ruokaa. Lemond varoittelee, että syyllisyyden vuoksi saatat kiristää laihdutuskuuriasi vielä lisää ja ongelmat sen kun jatkuvat.
– Uskon, että ihminen on onnellisimmillaan silloin, kun hän sallii itselleen ruokia, joista nauttii, mutta kohtuuden rajoissa, Lemond sanoo.
Lemond kehottaa siis unohtamaan syyllisyyden tunteen, jos vatsaan on uponnut keksi tai kaksi. Se ei ole pahasta, jos ei sitä tapahdu koko ajan, aamusta iltaan.
– Jos syöt (herkkuja) vähän ja lopun päivää syöt ravintorikkaita ruokia, se sopii hyvin.
Terveellinen ruokavalio sallii satunnaiset herkuttelut eikä niiden tarvitse tapahtua tietyn aikataulun mukaan. Kunhan ruokavaliosi on ravintorikas ja monipuolinen muutoin, eivät pienet lipsumiset haittaa.
(MTV LIFESTYLE)
Lähde: Women's Health
Uusimmat
-
20:58
Maajussi-Sami teki valintansa farmiviikolle: "Tämä oli kaiken kaikkiaan hieno kokemus"
-
20:56
Vera antoi pakit maajussi-Kallelle, koska ei tuntenut kipinää – Töllötuomarit: "Olisiko liekkiä kannattanut odottaa?"
-
20:55
Toyotan karkea virhe pakotti Kalle Rovanperän köröttelemään – Ott Tänak irvaili suurtallille: "Ei toiminut"
-
20:55
Maajussi-Kallen morsianehdokas jätti leikin kesken! – Vera kertoo nyt, miksi teki ratkaisunsa
-
20:45
Maajussi-Ville joutuu historiallisen vaikean paikan eteen – Vappu Pimiäkin hämmästelee: "En ole koskaan tämän ohjelman historiassa nähnyt"
-
20:42
Hämeenlinnassa kerrostalon katolla tulipalo –alueella vaaratiedote
-
20:41
Veikkausliigan ensimmäinen nousija varmistui – 90 vuoden odotus päätökseen
-
20:31
Tällainen on Suomeen rantautunut pahamaineinen katujengi Dödspatrullen – "On menty uudelle tasolle"
-
20:18
SM-liigan maalikuningas löysi työpaikan
-
20:12
Omat sääntönsä unohtanut liikunnanohjaaja jäi kiipeliin kesken penkkipunnerruksen – "Seuraukset olisivat voineet olla hirvittävät"
-
20:11
Korvakipu riivasi naista viikkojen ajan – syyksi paljastui arvokas yllätys
-
20:00
Salkkarit-hahmo on joutua onnettomuuteen
-
19:36
Iso nytkähdys F1-kulisseissa – sarjaan tulossa uusi talli
-
19:04
"Todistamme Krimin taistelun alkua" – ex-brittiministeriltä kova ennustus Ukrainasta
-
19:03
Helena Ahti-Hallberg säteilee poikkeuksellisessa lookissa: "Ihan kummallista, kun yhtäkkiä oli pitkä ponnari"
-
19:01
Eläkeläispari on viettänyt lähes 500 päivää merellä: 51 perättäistä risteilyä tulivat halvemmaksi kuin vanhainkoti
-
18:58
Kultaleijona ilman sopimusta – pamahti yllättävän joukkueen harjoituksiin: "Homma pyörii hyvin"
-
18:58
Manchester Cityn suuri legenda kuoli syöpään
-
18:55
Ulkoministeri Elina Valtonen Kiovassa: Ukrainan EU-jäsenyydestä olisi hyötyä myös Nato-prosessissa
-
18:53
Zelenskyi keskusteli von der Leyenin kanssa vaihtoehtoisista viljakäytävistä – MTV seuraa sotaa
-
Lataa lisää