Kuluttajan testi: Aktiivisuusrannekkeiden tarkkuuksissa on suuriakin eroja – tässä parhaimmat laitteet
Kuluttajan 14 aktiivisuusrannekkeen testi paljastaa, että rannekkeiden tarkkuuksissa on isoja eroja. Varsinkaan edulliset aktiivisuusrannekkeet eivät mittaa sykettä tarkasti, yksi laski myös epätarkasti askeleet.
Kuluttaja testasi 8 kosketusnäytöllistä ja 6 kosketusnäytötöntä aktiivisuisranneketta, joiden hinnat vaihtelivat 35–180 euron välillä. Kaikki rannekkeet mittasivat muun muassa kävellyt askeleet, kuljetun matkan, kulutetut kalorit, sykkeen ja seurasivat unenlaatua.
Testin rannekkeita vertailtiin ammattilaitteiden mittaustuloksiin.
Kuluttajan testissä kävi ilmi, että edulliset rannekkeet eivät mittaa sykettä tarkasti. Esimerkiksi kevyen harjoittelun aikaista sykettä mittasi huonoiten 120 euron Fitbit Alta HR.
Kalorinkulutuksessa oli myös epätarkkuuksia. Uudella Garmin Vivosmart 4:llä mitattu kalorinkulutus heitti kävelytestissä noin kolmanneksella todellisesta. Lisäksi sen kalorimittauksen tulokset heittelivät mittauskerrasta toiseen. Epätarkimmat kalorikulutuksen mittaajat Fitbit Charge 2 and Fitbit Flex 2 ilmoittivat pahimmillaan kävelynaikaisen kulutuksen tuplana.
Kuluttajan testivoittajaksi Garmin
Parhaiten Kuluttajan testissä pärjäsi Garmin Vivosport (136€), joka valittiin testivoittajaksi.
Toiselle sijalle ylsi Samsung Gear Fit2 Pro (179€), kolmanneksi Fitbit Charge 3 (148€) ja neljänneksi Polar A370 (128€).
Testin huonoimmat pisteet sai Goji Go (40€). Hännillä olivat myös Xiaomi Mi Band 3 (49€) ja Xiaomi Mi Band 2 (35€).
Alle sadan euron aktiivisuusrannekkeista parhaiten pärjäsi Huawei Band 2 Pro (79€).
LUE MYÖS: Sama tuote jopa satoja euroja halvemmalla – vertailemalla säästät myös alekauden ulkopuolella
Lähde: Kuluttaja
Uusimmat
-
20:25
Konecranesin tuotanto Ukrainassa seissyt sodan alkamisesta saakka – 400 työntekijää saavat silti palkkaa
-
20:14
Suomalaiskauppojen leipiin on tullut monen huomaamatta merkittävä muutos – vaikuttanut tottumuksiin
-
20:06
Uskonnon ja elämänkatsomustiedon opetuksen yhteinen linja haussa – "Yhteiskunnan muuttuessa myös katsomusaineiden opetuksen on kehityttävä"
-
20:00
Paljastuuko salaisuus? Pettynyt Salkkarit-hahmo juo itsensä hiprakkaan – laukoo piikitteleviä kommentteja
-
19:59
Kannattiko ärsyttää Mike Tysonia lentokoneessa? Videolla näkyy, kun matkustaja saa mestarilta köniin
-
19:55
Norjalta kylmä sivallus Leijonia vastaan – Suomi vastasi vinhalla tavalla
-
19:37
Tennistähden hieno ele sulatti sydämet – "Katsokaa vain tuota hymyä"
-
19:17
Median touhut naurattivat jatkosopimuksen tehnyttä F1-tähteä
-
19:16
Venäjä on laatinut pakotelistan Yhdysvalloille, mukana Mark Zuckerberg – MTV seuraa sotaa
-
19:10
96-vuotissyntymäpäiväänsä juhlivan kuningatar Elisabetin suloiset vauvakuvat julki! Poseeraa isoäitinsä kuningatar Maryn vierellä vain vuoden vanhana
-
19:04
Kultaleijona kuittasi Norjan tylyn iskun nopeasti
-
19:01
Tiesitkö tästä? Hammaslääkäri teki someväkeä puistattaneen paljastuksen: "Uusi pelko pääsi valloilleen"
-
19:01
Kostea skumppalounas päättyi hupaisalla tavalla: Ystävien naurusta ei tullut loppua, kun Lindsay, 40, jäi pinteeseen jalat ilmassa
-
18:57
Kalle Rovanperä teki tärkeän huomion ennen MM-rallia
-
18:49
Turku avasi muistokirjan edesmenneelle Ilkka Kanervalle – "Ei pysty sanoin kuvaamaan, millaisen tyhjiön hän jätti"
-
18:48
Venäjä on kääntänyt katseensa suomalaismedioihin – Kirjeenvaihtajat ja toimittajat nyt suurennuslasin alla
-
18:39
Manchester United -tähden kotiin kohdistui pommiuhkaus
-
18:35
MTV:n tiedot: Neljänsiä koronarokotuksia ei olla Suomessa laajentamassa nuorempiin ikäluokkiin
-
18:17
Vastustajan hyökkääjä lensi vauhdilla Edmontonin vaihtoaitioon – Jesse Puljujärven reaktio naurattaa
-
18:07
Ano Turtiainen putoaa eduskunnan puolustusvaliokunnasta
-
Lataa lisää