Kultaisennoutajan eteen laitettiin herkku, jota ei saanut syödä – koiralta käsittämätön vedätys: "Rikollinen nero"
Miljoonia katselukertoja keränneellä videolla kultainennoutaja ällistyttää salakavalalla toiminnallaan.
Alunperin TikTokissa julkaistulla videolla omistaja haluaa opettaa kultaisellenoutajalleen kärsivällisyyttä ja laittaa tämän eteen herkun, kertoo LADBible. Koira saa käskyn olla syömättä herkkua.
Jos video ei näy, voit katsoa sen täältä.
Koira ei tietenkään haluaisi olla tottelematta käskyä, mutta samaan aikaan sen selvästi tekee kovasti mieli herkkua. Koiran toiminta herättääkin ihmetystä: se syö herkun, mutta kipittää saman tien herkkulaatikolle, avaa sen, ottaa toisen herkun ja laskee sen pöydälle. Tämän jälkeen viisas noutaja muistaa vielä käydä sulkemassa herkkulaatikon. Koira palaa pöydän eteen ja laskee sille päänsä kuin esittäen, ettei olisi juuri keksinyt vuosisadan vedätystä.
Omistajan tullessa takaisin koira saa kehut ja luvan syödä herkun, jonka itse toi laatikosta pöydälle.
"Hyvä poika ja paha poika samaan aikaan"
TikTokissa video ei vielä lähtenyt lentoon, mutta Exeterin yliopiston professorin, psykologi Michelle Ryanin jakamana videota on katsottu Twitterissä liki yhdeksän miljoonaa kertaa.
Jos video ei näy, voit katsoa sen täältä.
– Tämä koira on hyvä poika ja paha poika samaan aikaan, professori totesi videosta.
Videosta on tykätty liki puoli miljoonaa kertaa. Moni epäilee videota lavastetuksi. Koiran opettamisesta temppuun antaa viitteitä muun muassa herkkulaatikkoon sidottu nauha vetämisen helpottamiseksi. Daily Star huomauttaa, että koulutus tekee tempusta oikeastaan vielä vaikuttavamman. Onhan koira koulutettu avaamaan ja sulkemaan laatikko – ja olemaan syömättä toista hakemaansa herkkua. Myös moni Twitter-kommentoija tuntui olevan sitä mieltä, ettei tempun vaikuttavuuden kannalta ole väliä, onko koira opetettu tekemään se vai ei.
– En välitä, onko tuo lavastettu, se on niin hauska, iloitsi eräs Twitter-käyttäjä.
– Tuo on paras koiravideo ikinä, hehkutti toinen kommentoija.
– Se on tuplasti paha: koska se tietää, että tällä tempulla se saa kaksi [herkkua], totesi yksi.
– Rikollinen nero, kiteytti yksi tempusta vaikuttunut.
LUE MYÖS: Omistaja esitti olevansa hädässä – koiran reaktio naurattaa somessa: "Ainakaan se ei syönyt sinua"
Lue uusimmat lifestyle-artikkelit tai lisää koirista!
Lähteet: LADBible, Daily Star, @shellkryan/Twitter, @lilylikecat/TikTok
Uusimmat
-
01:00
Suomen luontotavoitteiden ja nykytoimien välillä ammottava kuilu
-
00:02
Hypo ennustaa: Asuntojen hinnat kääntyvät ensi vuonna nousuun – taustalla ennätyksellinen väestönkasvu
-
23:37
Euroopan parlamentti: Kaikkien uusien rakennusten tulee olla päästöttömiä vuodesta 2030 alkaen
-
23:28
EU yritti taivutella Kiinaa käyttämään vaikutusvaltaansa Venäjään, kertoo Eurooppa-kirjeenvaihtaja
-
22:53
Kihelmöivät lukemat – Arnold Schwarzenegger löi pöytään armoitettua faktaa
-
22:22
Azerbaidzhan ja Armenia vaihtavat sotavankeja – haluavat normalisoida suhteensa
-
22:11
Bidenilta kovaa tylytystä Ukrainan apupaketin estäneille republikaaneille: "Leikkivät uskaliasta leikkiä"
-
22:09
Ville Mäkipelto kertoo sarjamurhaajista, Raamatusta ja pilvenpolttelusta Linnan juhlissa miljoonayleisölle
-
22:01
Lähteet: Britney Spearsin isän jalka amputoitiin
-
21:54
ManU-manageri Erik ten Hagilta tyly kommentti hyllytetystä tähtipelaajasta
-
21:47
Pohjois-Amerikassa säkenöivä Brad Lambert kolkuttelee jo NHL:n portteja – "Tiedän, kuinka vaikeaa sinne on päästä"
-
21:45
Politiikan toimittaja: SAK:n vaatimusten läpimeno olisi "joulun ihme"
-
21:08
Oulun kaupunginjohtaja jättää tehtävänsä – ei vastannut "odotuksia johtajuudesta"
-
21:01
Pirkka-Pekka Petelius muisteli koskettavasti Pedro Hietasta: "Olet aurinko"
-
20:52
MTV:n tiedot: Suomi on varautunut jopa kymmenien tuhansien laittomien maahantulijoiden varalle
-
20:52
Rautjärvellä kadonnut löytyi kuolleena avannosta autoineen
-
20:31
F1:ssä todella kiusallinen tapaus – FIA lopetti nopeasti Toto ja Susie Wolffin tutkinnan
-
20:29
Jennifer pudotti kymmeniä kiloja yhden päätöksen ansiosta
-
20:22
Juhani vangitsee lumihiutaleet tavallisella pokkarilla – katso upeat kuvat!
-
20:21
Insinööriliitto valmis muihinkin painostustoimiin – näin kommentoi puheenjohtaja
-
Lataa lisää