KRP: Huhtiniemen kaivauksista ei näyttöä jatkosodan joukkoteloituksille

Tutkitut luurangot ovat todennäköisesti peräisin 1800-luvulta. Yhdestäkään tutkitusta luurangosta ei ole löytynyt vammoja tai merkkejä, jotka viittaisivat väkivaltaiseen kuolemaan.

Huhtiniemen kaivauksissa Lappeenrannassa löytyneet vainajien jäänteet eivät kuulu jatkosodan aikana teloitetuille suomalaissotilaille, kertoo keskusrikospoliisi.

KRP:n tutkimuksissa on varmistunut, että kahdesta joukkohaudasta löytyneet luut ovat todennäköisesti peräisin 1800-luvulta. Haudoista esiin kaivetuista 13 vainajasta on tähän mennessä 8 tutkittu Helsingin yliopiston oikeuslääketieteen laitoksella. Tutkimukset on tehty luurangoista ja hampaista, ja niiden mukaan vainajat ovat 20-40 -vuotiaita miehiä. Yhdestäkään tutkitusta luurangosta ei ole löytynyt vammoja tai merkkejä, jotka viittaisivat väkivaltaiseen kuolemaan.

Vainajien haudoista taltioitua esineistöä ovat tutkineet arkeologit sekä Suomen kansallismuseo. Löydetyistä riipuksista kahdessa oli roomalaiskatolisia tunnuksia ja loput olivat ortodoksien käyttämiä riipuksia. Niiden sekä haudoista löytyneiden luunappien todennäköisin ikä ja käyttöaika ajoittuu 1800-luvulle.

KRP ei jatka asian tutkintaa. Kaivausten tulosten selvittelyä jatkaa Helsingin yliopiston kulttuurien tutkimuksen laitoksen arkeologinen osasto sekä oikeuslääketieteen laitos.

Huhtiniemen kaivauksiin osallistunut Helsingin yliopiston professori Mika Lavento sanoo, että jäänteet saattavat olla aina 1600-luvulta.

- Tässä on vaihtoehtoja alkaen 1600-luvulta päätyen 1900-luvulle, Lavento toteaa.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat