Krista Pärmäkoski sippasi pahasti – omaa kisaansa hiihtänyt Therese Johaug nousi kuningattarien joukkoon

Pärmäkoski: Kaikki meni hyvin suksenvaihtoon saakka 2:18
Krista Pärmäkosken kommentit 30 kilometrin kisasta.

Krista Pärmäkoski sippasi pahasti Seefeldin MM-kisoissa naisten vapaan hiihtotavan 30 kilometrin yhteislähtökilpailussa 20 kilometrin kieppeillä. Suomalainen sijoittui naisten MM-päätösmatkalla lopulta 11:nneksi.

Norjan supertähti Therese Johaug alkoi karata muilta 5,6 kilometrin väliaikapisteen jälkeen. 8,6 kilometrin kohdalla ero seuraaviin hiihtäjiin oli jo 30 sekuntia, ja Johaug pystyi kontrolloimaan kilpailua ylhäisessä yksinäisyydessään.

Johaug nappasi uransa kolmannen 30 kilometrin matkan maailmanmestaruuden. Tällä hän nousi hiihtokuningattarien joukkoon: Venäjän Jelena Välbe ja Norjan Marit Björgen olivat aiemmin voittaneet kyseisellä matkalla ennätykselliset kolme maailmanmestaruutta.

Seefeldissä Johaug oli aiemmin voittanut yhdistelmäkilpailun ja perinteisen 10 kilometrin kultaa ja viestin hopeaa.

Pärmäkoski hiihti 30 kilometrin kisassa vielä ennen 18,75 kilometrin suksienvaihtoa pääryhmän jälkeisessä toisessa joukossa, joka oli himmeämmistä mitaleista taistelevasta poppoosta noin 15 sekunnin päässä.

Suomalaistähti jäi kuitenkin muutaman kilometrin aikana aiemmasta ryhmästään jo 25 sekunnin päähän, ja mitalit karkasivat lopullisesti tavoittamattomiin. Pärmäkoski tuli maaliin 11:ntenä, 2.59,4 minuuttia Johaugin perässä.

Hopealle hiihti Norjan Ingvild Flugstad Östberg (+36,8), joka jätätti hopeataistelussa lopussa taakseen Ruotsin 19-vuotiaan Frida Karlssonin. Pronssi oli Karlssonille MM-kisojen kolmas mitali: viestissä hän hiihti kultaa ja 10 kilometrin perinteisen kisassa hopeaa.

Laura Mononen hiihti 18:nneksi, Eveliina Piippo 19:nneksi ja arvokisauransa päättänyt Riitta-Liisa Roponen 22:nneksi. Muut heistä jäivät kärjestä yli viisi minuuttia, Roponen 6.18,7 minuuttia.

Mieshiihtäjät päättävät MM-kisat sunnuntaina 50 kilometrin kilpailulla.

Lue myös:

    Uusimmat