Näyttelijä Krista Kosonen juontaa viikonloppuna perussuomalaisten kulttuuripolitiikalle vastaiskun antavaa Suomalaisen Rappiotaiteen Festivaalia.
Kosonen kertoo MTV3.fin Viihdeuutisille, että hän lähtee mielellään juontamaan tapahtumaa, jossa erilaiset taiteilijat kokoontuvat yhteen.
– Kyseessä on riemukas taiteen juhla ja samalla vastaisku perussuomalaisten kulttuuripolitiikalle. En ikimaailmassa äänestäisi perussuomalaisia, en kannata heidän maailmankuvaansa, Kosonen toteaa.
Krista on noussut viime vuosina Suomen suosituimpien naisnäyttelijöiden joukkoon. Näytelmäroolien lisäksi nainen on ihastuttanut myös MTV3:n Putous-viihdeohjelmassa sekä parhaillaan kanavalla pyörivässä Helppo elämä -sarjassa. Juontotyöt ovat naiselle kuitenkin uusi tuttavuus.
– En ole aiemmin tehnyt juontohommia, joten en osaa sanoa voisiko niitä tehdä tulevaisuudessa lisää, en ole ajatellut asiaa.
HELPPO ELÄMÄ sunnuntaisin MTV3-kanavalla klo 21.00–22.00
(MTV3)