Kovemmalla treenillä yllättävä seuraus? – "Paino putoaa vähemmän kuin odotetaan"

Muulla arjen fyysisellä aktiivisuudella on taipumus vähentyä, kun ihminen alkaa treenata. Tällainen havainto tehtiin tanskalaistutkimuksessa.

Tänä vuonna julkaistun tanskalaistutkimuksen mukaan, mitä enemmän ihminen treenaa, sitä laiskempi hän on loppupäivän. Current Nutrition Reports- lehdessä julkaistun tutkimuksen tuloksista kertoo muun muassa Fox News.

Enemmän treeniä, vähemmän arjen aktiivisuutta?

Tutkijoiden mukaan näyttäisi siis siltä, että kun ihminen alkaa panostaa kuntoiluun vaikkapa käymällä salilla tai lenkkeilemällä, hän todennäköisesti vähentää muuta fyysistä aktiivisuuttaan. Tämä muun fyysisen aktiivisuuden vähentyminen voi vaikuttaa siihen, miten paljon pystytään laihduttamaan, vaikka kuntoiltaisiin tavoitteellisesti.

Tutkimuksen teosta vastasi ravitsemustieteeseen ja liikuntaan erikoistunut jatko-opiskelija Julie Marvel Mansfeldt Kööpenhaminan yliopistosta. 

Mansfeldt kertoo Fox Newsille, että jos tavoitteena on pudottaa painoa, tulisi ihmisen tiedostaa myös sellainen päivän aikana tapahtuva fyysinen aktiivisuus, joka ei ole kuntoilua. Tällä tarkoitetaan vaikkapa koiran ulkoiluttamista, työmatkapyöräilyä tai töiden tekoa seisten.

– Jos tällaiset aktiviteetit yhtäkkiä loppuvat, päivän kokonaisenergiankulutus on odotettua pienempi. Samoin paino putoaa silloin vähemmän kuin odotetaan, hän lisää.

Näin ollen se, että kuntoilulla kompensoidaan muuta fyysistä aktiivisuutta, voi muodostua esteeksi laihduttamiselle.

24 tutkimuksen kirjallisuuskatsaus

Mansfeldt tarkasteli systemaattisessa kirjallisuuskatsauksessaan 24 tutkimusta, joissa tutkittiin ihmisen päivittäistä fyysisen aktiivisuuden tasoa kahdessa vaiheessa: ennen kuin heillä oli käytössään systemaattinen treenikäytäntö sekä silloin, kun sellainen oli käytössä.

Tutkijat havaitsivat, että enemmän rutiininomaiseen treeniohjelmaan panostavat olivat muita alttiimpia "lekottelemaan" ja välttämään muita fyysisiä arjen aktiviteetteja, kuten portaiden nousemista.

Eräässä aiemmassa tutkimuksessa tämä päivittäisen fyysisen aktiivisuuden vähentyminen johti siihen, että tutkittavien paino putosi 22 prosenttia vähemmän kuin odotettiin heidän treeniohjelmansa perusteella. Näin kerrotaan Kööpenhaminan yliopiston tiedotteessa.

Mansfeldt kertoo Fox Newsille, että 67 prosenttia tutkimuksista raportoi painon pudonneen vähemmän kuin odotettiin. Tätä ei selittänyt muutos energiansaannissa vaan todennäköisesti juuri muuhun fyysisen aktiivisuuteen liittyvä puoli.

Teoriassa treenaamisen pitäisi johtaa energiavajeeseen ja sen laihtumiseen, tiedotteessa sanottiin.

– Mutta käytännössä huomaamme, että nämä kaksi asiaa ovat harvoin yhteydessä toisiinsa ja että treenaamisen aiheuttama painonpudotus on usein odotettua pienempää, sanoo Mansfeldt.

Mansfeldtin mukaan tällöin täytyy olla olemassa jonkinlainen kompensatorinen mekanismi.

Päivittäisen fyysisen aktiivisuuden vähentäminen voi olla tyypillistä fyysistä kompensointia ihmiseltä, joka treenaa enemmän, tutkimus väittää.

Treenaamisen jälkeen ihmiset saattavat olla väsyneempiä. Silloin saatetaan oleilla enemmän ja kenties vältellä muita fyysisiä aktiviteetteja. Oleilua voidaan myös pitää palkintona siitä, että on treenattu.

Ruoalla kompensointi ei niin yleistä

Lisääntyneen treenaamiseen yhteydessä voi ilmeitä ruokakompensointia. Saatamme syödä enemmän sen jälkeen, kun olemme kuntoilleet. Tällöin energiansaanti voi kasvaa. Tällaisen kompensoinnin ei kuitenkaan havaittu tässä tutkimuksessa olevan niin yleistä.

– Yllättäen ja toisin kuin monet ajattelevat, emme tyypillisesti lisää syödyn ruoan määrää, kun alamme treenata, sanoo Mansfeldt tiedotteessa.

Tämä viittaisi siihen, että muuta fyysistä päivittäisen elämän aktiivisuutta vähennetään silloin, kun ohjelmaan kuuluu treenaamista.

Suhtautuminen treeniin vaikutti myös

Myös suhtautuminen treeniohjelmaan näyttäisi vaikuttavan asiaan. Tutkijoiden mukaan he, jotka nauttivat treenistään, eivät niin todennäköisesti ryhtyneet näihin "kompensatorisiin toimiin". He myös onnistuivat laihduttamaan enemmän kuin he, jotka suhtautuivat treeniinsä negatiivisesti.

– Ihmiset muuttavat energiansaantiaan riippuen siitä, millaisia tunteita fyysiseen aktiivisuuteen liittyy, sanoo Mansfeldt.

– Esimerkiksi jos he eivät nauttineet juoksemisesta, he lisäsivät energiansaantiaan jälkeenpäin, mikä on esimerkki ravintokompensoinnista – ja tämä pätee mahdollisesti myös muuhun arjen fyysiseen aktiivisuuteen.

Vähentynyt muu fyysinen aktiivisuus oli yleistä niin miehillä kuin naisillakin ja kaikissa tutkituissa painoluokissa.

Pysyttele muutenkin aktiivisena!

Fox News pyysi ulkopuolisia liikunta-alan ammattilaisia kommentoimaan tutkimusta. Amerikkalainen urheilu- ja kuntoiluasiantuntija Edward Farrell kertoo, että suunnitelmallisesta treenaamisesta voi olla hyötyä, kun se tuo järjestystä ajankäyttöön ja kehittää rutiinin. Toisaalta jos se on ainoa, mitä teemme, ei se välttämättä riitä.

Olisikin tärkeää pysyä muutenkin aktiivisena. 

– Jos lakkaamme ylläpitämästä aktiivista elämäntyyliä päivän aikana, aineenvaihduntamme voi ensin kiihtyä ja sitten hidastua. Silloin se ei tarjoa meille tuottavinta mahdollista energiankulutusta.

Farrellin mukaan keho reagoi parhaiten siihen, että on sekä kohdennettua tavoitteellista treenaamista että rentoja, rutiinejamme täydentävää aktiivisuutta päivän aikana. Tällaista ovat esimerkiksi kävely- ja pyörälenkit.

Lisäksi on tärkeää olla johdonmukainen ja nauttia siitä, mitä tekee. Siten voi helpommin päästä kohti omia terveystavoitteitaan.

Kahden kuntovalmentajan kommentit

Voima- ja kuntovalmentajat kertoivat Fox Newsille uskovansa näiden kompensatoristen toimien tulevan kuvaan, kun ihminen ottaa osaksi arkeaan jonkin säännöllisen treenaamistavan.

– Ihmisluonne on sellainen, sanoo Vincent Martino, voima- ja kuntovalmentaja New Yorkista.

Tanskalaistutkimuksen mukaan treenaaminen ei näkynyt niin paljon ruokakompensointina. Tässä asiassa Martino näyttäisi olevan eri linjoilla.

– Sen sijaan, että kyseessä olisi pyörä- tai kävelylenkin väliin jättäminen, kompensointimoka tapahtuu yleensä keittiössä, hän sanoo Fox Newsin artikkelissa.

– Ihmiset palkitsevat itsensä mielestään vaarattomilla välipaloilla, mutta nämä välipalat voivat kostautua.

Martino painottaa, että muutkin painonpudotukseen ja yleiskuntoon liittyvät tekijät ovat tärkeitä. Näitä ovat uni, stressi, mielenterveys sekä ravitsemus. Ne kaikki vaikuttavat kokonaisuuteen.

Katso myös: Mitä liikuntaraportti kertoo suomalaisten kunnosta?

Lähde: Fox News

Lue myös:

    Uusimmat