Suomessa koulukuvataan miljoona lasta joka syksy. Koulukuvien muokkaaminen on Suomessakin jo arkipäivää.
Koulukuvaus on jokasyksyinen intoilun aihe, joka herättää aikuisissakin lämpimän nostalgisia muistoja. Huomenta Suomessa keskusteltiin 2.11.2017 koulukuvien muokkaamisesta – se kun on jo Suomessakin arkipäivää.
– Kyllä se on yleistä. Manipulointi on ehkä väärä sana, kertoo Focusoiva Oy:n toimitusjohtaja Sami Itkonen.
– Näkisin, että kuvia saa ja pitääkin käsitellä. Pitäisi muistaa se, että kuvan alkuperäinen aitous säilyisi.
Lue myös: 8-vuotiaan pojan koulukuvaa photoshopattiin: "Miksi kenellekään tulisi mieleen tehdä näin?"
Kuvaan voi vaihtaa esimerkiksi täysin eri taustan. Vanhempi voi pyytää esimerkiksi finnin poistamista nuoren kasvoista. Suomessa koulukuvataan miljoona lasta joka syksy, muistuttaa Kuvaverkko Oy:n toimitusjohtaja Petri Karjalainen.
Rajumpiakin muokkauksia on mahdollista tehdä. Itkosen yritys on esimerkiksi siirtänyt digitaalisesti kaksi lasta ryhmäkuvaan, johon he eivät päässeet paikalle.