Kotitatuoinnit lisääntyneet – juopottelun jäljiltä pontikkapannu nahassa

Suomen tatuointiyhdistyksen mukaan kotona tehtyjen tatuointien määrä on viime vuosina kasvanut räjähdysmäisesti. Ilmiötä selittää tatuointien suosion ja hyväksyttävyyden kasvu ja medianäkyvyys. Vaihtelevanlaatuiset tatuoinnit ovat kiinnittäneet alan ammattilaisten huomion.

– Osa kotitekoisista tatuoinneista on ihan ala-arvoisia. Niitä ei pysty korjaamaan eikä peittämään, kun on sotkettu mustaa koko kroppa täyteen. Iho on jyrätty neulalla rikki ja saatu arville. Sitä kautta väri on levinnyt mihin sattuu, kuvailee Tony Raita, Suomen tatuointiyhdistyksen puheenjohtaja.

Pitkän linjan tatuointitaiteilijan mukaan tosi-tv-sarjoista voi virheellisesti saada kuvan, että tatuoiminen on helppoa. Tähän mielikuvaan yhdistettynä tatuointivälineiden halpeneminen ja parantunut saatavuus ovat synnyttäneet monen keittiön nurkkaan tee-se-itse -tatuointistudion.

– Eivät kaikki kotitatuoijat tietenkään huonoja ole, jostainhan ammattilaisetkin ovat aloittaneet. Aiemmin näistä asioista vaan otettiin enemmän selvää ja harjoiteltiin enemmän esimerkiksi siannahkoihin. Nykyään hälläväliä-meininki on yleistynyt, Raita toteaa.

Ompeluneulasta halpiskoneeseen

Myös kotitatuoija "Josef" aloitti harrastuksensa huolettomasti tatuoimalla itseään yhdeksännellä luokalla. Nyt, kahdeksan vuotta myöhemmin, kynään sidotulla ompeluneulalla ja kirjoitusmusteella tehty kuva on jo levinnyt ja haalistunut, mutta erottuu vielä.

Nykyään Josef tekee itselleen tatuointeja "kiinalaisella halpiskoneella". Suurimman osan tatuoinneistaan hän on tehnyt omiin jalkoihinsa.

– Toiseen jalkaan olen tyytyväinen, toinen on lähinnä sellainen harjoitusjalka. Se on toiminut kavereiden kännisekoilujalkana, hän nauraa.

Kostean illan ainoana muistona Josefin jalkaa koristaakin esimerkiksi kuva pontikkapannusta.

Välillä mustetta saavat myös kaverit. Hygieniasta hän pyrkii nykyään pitämään mahdollisimman hyvää huolta. Ompeluneulat ovat viime vuosina vaihtuneet valmiiksi steriloituihin välineisiin.

Kerran huoleton meno pysäytti ajattelemaan.

– Kerran tein eräälle tyypille tatuointia ja hän vasta jälkeenpäin kertoi, että hänellä on c-hepatiitti. Se pelotti.

Suomi kannattaa säätelyä

Kaikenlaisten tatuointien yleistyminen on herättänyt EU-maissa huolta mahdollisista terveyshaitoista. Esimerkiksi Suomi kannattaa tatuointien säätelyn lisäämistä.

Sosiaali- ja terveysministeriön mielestä tatuointiväreissä kielletyt aineet täytyisi listata. Ministeriö on myös lisäämässä tatuointiaiheista tiedotusta.

Tatuointiyhdistyksen puheenjohtaja Tony Raita pitää tärkeimpänä ihmisten omaa järjen käyttöä ja terveystietoisuutta.

– Voidaan laittaa sääntöjä sääntöjen perään, mutta sitten se vaan häviää maan alle. Ja kun kielletään, kotitatuoinnista tulee entistä coolimpaa. Pitäisi saada ihmisiä miettimään, mitä he omalle iholleen tekevät ja vanhempia kiinnostumaan siitä, mitä nuoret itselleen tekevät, Tony Raita toteaa.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat