Mainos

Kotimaanmatkailu on vähentynyt edellisestä kesästä

Vuoden 2021 kesä oli hotellien kannalta huippusesonkia, huolimatta ulkomaailta saapuvien asiakkaiden puutteesta. Vuoden heinäkuussa suomalaiset yöpyivät kotimaamme hotelleissa ennätyksellisen paljon. Myös syksyllä elettiin vilkasta kautta, vaikkei edellisvuosien lukemiin täysin yletettykään ilman kansainvälisiä matkalaisia.Syksyn tullen lomailijoiden sijaan liikkuivat työmatkalaiset ja lähimatkailijat, jotka kulkivat aktiivisesti suurten kaupunkien välillä ja yöpyivät niiden hotelleissa. Vuoden 2022 kesällä tilanne oli rauhoittunut jonkin verran erilaisten matkustusrajoitusten poistuessa. Suomalaiset ovat suunnanneet erityisesti Keski-Euroopan maihin kotimaanmatkailun sijaan. 

Erityisesti pääkaupunkiseutu on palannut matkustajien suosioon

Pääkaupunkiseudulla matkailijoiden ja yöpyjien määrä oli parin viime vuoden sisällä erityisen matala, minkä arvellaan johtuneen nimenomaan ulkomaanmatkustajien puuttumisesta. Vuoden 2021 heinäkuussa Helsingin hotellihuoneiden käyttöaste oli vain 48,7 %, mutta nyt se on pikkuhiljaa palannut aiempaan suosioonsa. Pääkaupunkiseudulla järjestetään huomattava määrä Suomen kesän suurista tapahtumista, jotka vetoavat niin kansainvälisiin vierailijoihin kuin kotimaanmatkailijoihinkin. Majoitusvaihtoehdoista Sokos Hotel -ketju oli vuoden 2022 Brändien arvostus -tutkimuksen voittaja. He ovat vuoden aikana saaneet sekä uusia asiakkaita että säilyttäneet vanhojen kanta-asiakkaiden luottamuksen huolimatta vähentyneestä matkustuksesta. Ketjun merkittäviä etuja ovat esimerkiksi sen lukuisat sijainnit ympäri Suomen. Ketjun laatuun voidaan luottaa sen sijainnista riippumatta. Lisäksi asiakkaita houkuttelevat ajoittaiset tuntuvatkin tarjoukset, joilla majoittuminen voi olla paikoitellen hyvinkin edullista. Kyseessä voi olla sesonkitarjous tai esimerkiksi kanta-asiakkaalle tarjolla oleva Scandic alennuskoodi jolla alkuperäisestä hinnasta saadaan hiottua merkittävä osa, tai tavallisen huonevarauksen päälle saa maksutta jotakin ylimääräistä. 

Suomalaisten matkustukseen vaikuttavat tekijät

Kotimaanmatkailun suosioon on monia vaikuttavia tekijöitä, joista yhtenä toimivat nousseet polttoaineen hinnat. Kun kohteeseen on pitkä ajomatka, voi autolla kulkeminen tulla kalliiksi ja lähes samalla hinnalla voi lähteä Suomen rajojen ulkopuolelle, mikäli ostaa lentoliput taktisesti oikeaan aikaan. Matkailuun liittyviä tarjouksia metsästämällä, esimerkiksi valikoimasta alennuskoodeja Promocodius palvelusta, voi ulkomaanmatka olla lopulta samassa hintaluokassa kuin kotimaanmatkailukin. Polttoaine- ja muiden kulujen nousu vaikuttaa luonnollisesti myös lentoyhtiöiden ja matkatoimistojen hintoihin, mutta tämän ei olla toistaiseksi nähty vaikuttavan valtavasti varattujen matkojen määrään. Vuoden 2022 syksyn sateisiin suomalaiset ovat varautuneet varaamalla ahkerasti pakettimatkoja lämpimään, eikä pakettimatkoja ole valtavan kysynnän vuoksi tarvinnut tarjota kovin tuntuviin tarjoushintoihin. Asiakasmäärät eivät ole vielä täysin entisensä pitkien matkustusrajoitusten jäljiltä, mutta lukemat kiipeävät koko ajan takaisin ylöspäin. Rajoitusten poistumisesta on nyt kulunut jo riittävästi aikaa, jotta ihmiset uskaltavat varata matkoja pidempienkin aikojen päähän ilman suurempaa pelkoa niiden peruuntumisesta.

Suomen kesän epävarmat sääolosuhteet vaikuttavat myös omalta osaltaan kotimaanmatkustajien intoon. Sääennusteita seurataan tarkoin, eikä matkalle lähdetä yhtä todennäköisesti jos luvassa on sadetta. Pidemmän aurinkoisen ajanjakson aikana taas saatetaan lähteä perheen kesken kiertämään myös kotimaata. Juuri sääolosuhteet ovat yksi merkittävä syy suomalaisille lähteä syksyn tullen lämpimiin maihin nauttimaan auringosta. Kyseessä ei toisin sanottuna ole täysin tuore ilmiö, mutta koska matkailu on muutaman viime vuoden aikana kokenut suuria nousuja ja laskuja rajoitusten vuoksi, jää nähtäväksi ovatko suomalaisten matkailuun liittyvät ttavat viimein palaamassa pysyvästi entiselleen.

Lue myös:

    Uusimmat