Korvakorujen historia on pitkä ja värikäs; vuosisatojen saatossa korvakoru on ollut paitsi esteettinen koriste myös sosiaalista, yhteiskunnallista tai uskonnollista asemaa ilmaiseva merkki.
Korva on tärkeä ruumiinosa ja muinoin uskottiin, että jumalat ja sankarit syntyvät äitinsä korvasta. Näin tärkeän aukon suojaksi kiinnitettiin korvakoru, sillä pelättiin, että myös sielu voi vilahtaa karkuun korvan kautta.
Toisaalta korvakorujen – tai ehkä lähinnä niissä käytettyjen materiaalien – taikavoimien uskottiin parantavan silmä- ja korvasairauksia. Korvakoruja käyttivät niin naiset kuin miehetkin, ja usein myös lapset. Nykymiesten tapa käyttää vain yhtä korvakorua pohjautuu menneiden aikojen keikkatyöläisiin: merimiehet käyttivät vain yhtä korvakorua osoittamassa, että parin toinen puolisko odottaa morsiamen kätköissä kotisatamassa.
Korut kertovat vauraudesta
Ensimmäiset, jo kivikaudelta tunnetut korut olivat luonnonesineitä, kuten simpukankuoria, eläinten hampaita, kalanruotoja, luita ja helmiä. Ne kiinnitettiin todennäköisesti reiästään kaulanauhaan.
Jo neandertalin ihmisen uskotaan valmistaneen koruja, mutta vasta nykyihminen kykeni huolelliseen jälkeen. Korujen ja kalliotaiteen on arveltu kuvastavan nykyihmisen kykyä abstraktiin ajatteluun.
Korut ovat kautta aikojen olleet arvokasta ainetta ja ovat täten kertoneet kantajansa vauraudesta. Kuvaavaa on, että metallinkäytön alkuaikoina uusia materiaaleja käytettiin aseisiin ja koruihin, työkalut valmistettiin usein vielä muista materiaaleista. Arvostuksesta kertoo jo esihistoriallisena aikana useissa eri kulttuureissa vallalla ollut tapa varustaa vainaja koruilla ja aseilla tuonpuoleista varten.
Ennen rahan keksimistä koruja käytettiin kaupankäynnissä vaihdon välineinä. Epävarmoina aikoina koruja on lähihistoriassammekin käytetty rahan sijasta. Arvometallista valmistettuja koruja on voitu pilkkoakin sopivan summan aikaansaamiseksi.
