Korvakorujen historiaa

Korva on tärkeä ruumiinosa ja muinoin uskottiin, että jumalat ja sankarit syntyvät äitinsä korvasta. Näin tärkeän aukon suojaksi kiinnitettiin korvakoru, sillä pelättiin, että myös sielu voi vilahtaa karkuun korvan kautta.

Toisaalta korvakorujen – tai ehkä lähinnä niissä käytettyjen materiaalien – taikavoimien uskottiin parantavan silmä- ja korvasairauksia. Korvakoruja käyttivät niin naiset kuin miehetkin, ja usein myös lapset. Nykymiesten tapa käyttää vain yhtä korvakorua pohjautuu menneiden aikojen keikkatyöläisiin: merimiehet käyttivät vain yhtä korvakorua osoittamassa, että parin toinen puolisko odottaa morsiamen kätköissä kotisatamassa.

Korut kertovat vauraudesta

Ensimmäiset, jo kivikaudelta tunnetut korut olivat luonnonesineitä, kuten simpukankuoria, eläinten hampaita, kalanruotoja, luita ja helmiä. Ne kiinnitettiin todennäköisesti reiästään kaulanauhaan.

Jo neandertalin ihmisen uskotaan valmistaneen koruja, mutta vasta nykyihminen kykeni huolelliseen jälkeen. Korujen ja kalliotaiteen on arveltu kuvastavan nykyihmisen kykyä abstraktiin ajatteluun.

Korut ovat kautta aikojen olleet arvokasta ainetta ja ovat täten kertoneet kantajansa vauraudesta. Kuvaavaa on, että metallinkäytön alkuaikoina uusia materiaaleja käytettiin aseisiin ja koruihin, työkalut valmistettiin usein vielä muista materiaaleista. Arvostuksesta kertoo jo esihistoriallisena aikana useissa eri kulttuureissa vallalla ollut tapa varustaa vainaja koruilla ja aseilla tuonpuoleista varten.

Ennen rahan keksimistä koruja käytettiin kaupankäynnissä vaihdon välineinä. Epävarmoina aikoina koruja on lähihistoriassammekin käytetty rahan sijasta. Arvometallista valmistettuja koruja on voitu pilkkoakin sopivan summan aikaansaamiseksi.

Kulta on kaikkina aikoina ollut tärkein korujen valmistusaine; muita suosittuja korumetalleja ovat hopea ja pronssi, nykyaikana myös platina. Nykyään koruissa käytettyyn kultaan sekoitetaan hopeaa, jonka määrä vaikuttaa seoksen väriin ja esineen kovuuteen ja kulutuskestävyyteen.

Metallin koristeena on käytetty muun muassa lasia, helmiä, meripihkaa ja hiottuja jalokiviä. Myös rahoista on tehty koruja.

Heiluvat korut korostavat naisellisuutta

Korvia on yleensä koristeltu erilaisilla riipuksilla. Kasvojen vieressä heiluvien korujen on katsottu korostavan kasvojen naisellista liikkumattomuutta.

Suuret korvakorut ovat varmasti olleet hyvin raskaita, joten pitkän tukan alle saatettiin laittaa apunauhat, jotka kiedottiin koko korvan ympärille kannattelemaan korun painoa jottei korvalehti venyisi. Hyvin painavien korujen kannattimena käytettiin pään yli vedettyä nauhaa.

Nykyään korvakorut suunnitellaan pääsääntöisesti riittävän kevyiksi, mikä on erityisen tärkeää päivittäiseen käyttöön tarkoitetuissa koruissa. Juhlakäyttöön tarkoitetut korvakorut voivat olla näyttävämmin muotoillut ja painavammat.

Kulta, hopea ja platina ovat kaikki painavia metalleja, joten niistä valmistetaan yleensä vain pienikokoisia korvakoruja. Suuremmat korut on pakko tehdä rakenteeltaan hennoiksi ja yleensä ontoiksi, mikä taas heikentää niiden kestävyyttä.

Titaani on sen sijaan sekä kestävää että kevyttä. Se ei myöskään aiheuta allergiaa, joten se on turvallinen vaihtoehto platina- ja kulta-allergiasta kärsiville.

Nykyaikana joudutaan korujen valmistuksessa huolehtimaan EU-direktiivin määräysten vuoksi, että ihoa vasten kosketuksissa oleva koru ei altista käyttäjäänsä nikkeliallergialle.

Nykypäivänä vain mielikuvitus on rajana korvakorujen materiaaleissa. Killuttimia valmistetaan hevosen häntäjouhista, huovasta, tuohesta, lasista, kristallista, keramiikasta, nahasta, puusta, muovista, kivistä ja nyplätystä pitsistä.

Menneiden aikojen tuulahdus on pitkään pitänyt pintansa korumuodissa. Kalevala Korun malliston klassikkokoruissa päivänvaloon ovat päässeet yli tuhat vuotta vanhat korut. Rautakaudelta, viikinkiajalta ja jopa ajanlaskumme alusta olevat korut on kopioitu, muunneltu ja yhdistelty nykyaikaan sopiviksi.

Teksti: Pirjo-Margit Lehtinen

Kuvat: CaiLap, Lapponia Jewelry