Koronavirus rantautui nyt myös Saksaan – tauti tappanut yli sata ihmistä Kiinassa, vahvistettuja tartuntoja tuhansia

Kiinan rajoittaa koronaviruksen leviämistä ennennäkemättömillä keinoilla –"Siellä on aikamoinen kokeilu käynnissä" 4:00
Kiinan rajoittaa koronaviruksen leviämistä ennennäkemättömillä keinoilla – "Siellä on aikamoinen kokeilu käynnissä"

Kiinassa koronavirustartuntaan kuolleiden määrä on noussut 106:een, kertovat maan viranomaiset. Kaikki kuolemaan johtaneet tapaukset ovat olleet Kiinassa.

Hubein osavaltion terveysviranomaisten mukaan uusia tartuntoja on havaittu lähes 1 300. Kiinassa vahvistettujen koronavirustartuntojen määrä on näin ollen nyt jo yli 4 000. Vielä eilen kerrottiin noin 2 700 tartunnasta.

Hongkongissa ilmestyvän South China Morning Post -lehden laskurin mukaan Manner-Kiinassa olisi jo lähes 4 500 tartuntaa.

Lisäksi tartuntoja on ollut eri puolilla maailmaa, enimmäkseen muissa Aasian maissa. Kourallinen tapauksia on todettu Euroopassa, Pohjois-Amerikassa ja Australiassa.

Asiantuntijat varoittavat, että virustartunnat saattavat jatkua vähintään kuukausia ja koskevat kymmeniätuhansia ihmisiä.

– Tämä ei pääty ensin viikolla tai ensi kuussa, sanoo professori Alessandro Vespignani yhdysvaltalaisesta Northeastern University -yliopistosta.

Niin ikään viruksen leviämiseen perehtynyt professori David Fisman Toronton yliopistosta varoittaa, että parhaimmillaankin saatetaan elää kevättä tai kesää ennen tartuntojen laantumista.

Virus levisi myös Saksaan

Saksa vahvisti varhain tiistaina Suomen aikaa ensimmäisen tartuntansa. Koronavirustapaus vahvistettiin Baijerin osavaltiossa. Alueen terveysministeriön tiedottajan mukaan sairastunut mies on Starnbergin kaupungin alueella ja häntä pidetään eristyksissä.

Viranomaiset eivät kertoneet yksityiskohtaisia tietoja siitä, miten mies on tartunnan saanut. Ministeriö kuitenkin totesi, että sairastunut on "lääketieteellisesti tarkasteltuna hyvässä tilassa".

Euroopassa ensimmäiset tapaukset havaittiin Ranskassa, missä koronavirukseen on vahvistettu sairastuneen kolme ihmistä. Kaikki sairastuneet olivat hiljattain matkailleen Kiinassa.

USA:n viranomaiset koventavat ohjeitaan

Yhdysvallat kehotti maanantaina paikallista aikaa Kiinan-matkaa suunnittelevia kansalaisiaan harkitsemaan uudelleen matkustusaikeitaan koronavirustapausten takia.

Maan ulkoministeriö julkaisi myös tiukan varoituksen olla matkustamatta Hubein maakuntaan, jonka pääkaupunki Wuhanista tauti on lähtöisin.

– Matkustajien kannattaa ottaa huomioon, että Kiinan hallinto voi estää heitä saapumasta tai lähtemästä osaan Hubein maakunnasta, ulkoministeriö varoitti Washington Postin mukaan.

Yhdysvaltalaismedia uutisoi myös, että tautien seurantaan ja ehkäisyyn keskittyvä CDC-virasto nosti Kiinan matkustusvaroituksensa korkeimmalle tasolle. Virasto kehottaa välttämään kaikkia ei-välttämättömiä matkoja Kiinaan.

Yhdysvalloissa tutkitaan parhaillaan yli sataa tartuntaepäilyä.

Useat maat evakuoivat kansalaisiaan, Suomi ei

Useat maat kertoivat maanantaina evakuoivansa kansalaisiaan Kiinasta alueilta, joille uusi koronavirus on levinnyt. Ainakin Ranska, Espanja ja Hollanti valmistelevat kansalaistensa tuomista kotiin. Britannia kertoo avustavansa kaikkien halukkaiden maastapääsyä, ja Saksa kertoi pohtivansa evakuointien aloittamista.

Suomi ei tällä hetkellä suunnittele kansalaistensa evakuointia Kiinan koronavirusalueelta. Ulkoministeriön mukaan keskusteluja asiasta käydään EU:n jäsenmaiden kesken. Ulkoministeriö päivitti maanantaina Kiinan matkustustiedotettaan ja kehotti suomalaisia välttämään matkustamista Hubein maakuntaan.

Myös Ruotsi ja Norja kehottavat kansalaisiaan välttämään tarpeetonta matkustelua alueelle.

WHO ilmoitti riskin kansainvälisestä uhasta nousseen korkeaksi

Kiinan terveysministeri Ma Xiaowei kertoi viikonloppuna viruksen leviävän myös itämisaikana. Tämä tarkoittaisi käytännössä sitä, että myös oireeton tartunnan saanut ihminen voi tartuttaa muita.

YK:n alainen Maailman terveysjärjestö WHO sanoo yhä selvittävänsä kiinalaisministerin kertomia väitteitä. Sen tuoreissa tiedoissa viruksen itämisajaksi on määritelty kaksi–kymmenen päivää.

– Ehkäisytoimien kannalta on kriittistä, että selvitämme ajan, jonka aikana tartunnan saanut potilas voi levittää virusta muihin, WHO totesi.

Järjestö ei ole toistaiseksi julistanut viruksen takia kansainvälistä terveysuhkaa. Maanantaina järjestö kuitenkin ilmoitti riskin kansainvälisestä uhasta nousseen korkeaksi, kun järjestö oli tähän saakka arvellut uhan olevan kohtalainen.

Kiina on eristänyt kaupunkeja

Hubein maakunnan viranomaiset kertoivat maanantaina yli 20 uudesta viruskuolemasta. Lisäksi Kiinan pääkaupungin Pekingin viranomaiset vahvistivat ensimmäisen viruskuoleman Pekingissä, missä myös vuoden vanhan vauvan kerrottiin saaneen viruksen. Vauva on nuorin, johon viruksen tiedetään tarttuneen.

Kiina on eristänyt runsaasti kaupunkeja ja rajoittanut kymmenien miljoonien ihmisten liikkumista estääkseen viruksen leviämisen. Muun muassa perinteiset uudenvuoden juhlat on siirretty kuluvan kuun loppuun, vaikka vuosi vaihtui jo viime viikolla.

Kiina ilmoitti tiistaina jatkavansa myös koulujen ja yliopistojen lomakautta. Tarkkaa päivää lukuvuoden jatkumiselle ei vielä kerrottu. Sen sijaan viranomaisten lausunnossa todetaan, että opetuksen jatkamista tarkastellaan tapauskohtaisesti.

28.1.2020 kello 11.15: Päivitetty lukuja South China Morning Post -lehden pohjalta sekä lisätty professorin kommentit.

Lue myös:

    Uusimmat