Koronakaranteenin pituus lyhenee 10 päivään

0:56
THL:n johtaja Mika Salminen kertoi videolla, mikä on tämänhetkinen koronatilanne.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) uuden ohjeen mukaan koronaan liittyvää karanteeni- ja eristysaikaa lyhennetään.

Omaehtoinen karanteeni lyhenee 14 päivästä 10 päivään.

Muutokset ohjeeseen tulevat voimaan ensi maanantaina 12.10.2020. Siihen saakka noudatetaan nykyistä ohjeistusta. Muutos ei siis vaikuta sellaisen eristyksen tai karanteenin pituuteen, joka on alkanut ennen ensi maanantaita.

–  Tiedämme tutkimukseen perustuen, että vain osa tartunnalle altistuneista sairastuu. Yli puolet näistä sairastumisista tapahtuu viiden päivän sisällä altistumisesta ja lähes kaikki 10 päivän sisällä. Vain hyvin harva sairastuu enää tämän jälkeen, kertoo THL:n ylilääkäri Taneli Puumalainen tiedotteessa.

Eristyksen pituuskin lyhenee

Eristys tarkoittaa sairastuneen henkilön pitämistä erillään terveistä. Lievissä koronavirusinfektioissa, jotka eivät johda sairaalahoitoon, eristysaika kotona lyhenee 14 päivästä seitsemään päivää.

Kotieristys voidaan kuitenkin lopettaa vasta, kun oireet ovat olleet poissa kaksi päivää. Haju- tai makuaistin muutos tai lievä ärsytysyskä ainoana oireena ei vaadi eristyksen jatkamista.

– Koronavirusinfektioon sairastunut henkilö on tartuttavimmillaan pari päivää ennen oireiden alkua ja muutama päivä sen jälkeen. Tämän jälkeen erityisesti lievissä infektioissa tartuttavuus vähenee nopeasti, vaikka osa oireista jatkuisikin, Puumalainen sanoo.

Vakavissa sairaalahoitoa vaativissa infektioissa eristysaika on edelleen vähintään 14 päivää.

Lue myös:

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja