Korona runtelee nyt Latinalaista Amerikkaa: Brasiliassa ja Meksikossa lyödään surullisia ennätyksiä kuolinluvuissa

Koronavirus runtelee nyt etenkin Latinalaista Amerikkaa. 

Brasiliassa on kirjattu ennätysmäärä uusia koronavirukseen liittyviä kuolemantapauksia vuorokaudessa, 1 349. Yhteensä 210 miljoonan asukkaan maassa koronavirukseen on kuollut yli 32 500.

Brasiliassa on todettu toiseksi eniten tartuntatapauksia maailmassa, yli 584 000. Tartuntoja on todennäköisesti tätäkin enemmän puutteellisen testauksen vuoksi.

Oikeistopresidentti Jair Bolsonaro on vähätellyt koronavirusta toistuvasti ja puhunut rajoituksia vastaan, koska on katsonut niiden vahingoittavan taloutta.

Myös Meksikossa on raportoitu yli 1 000 uutta koronavirukseen liittyvää kuolemantapausta vuorokauden aikana.

Kyseessä on maan suurin määrä kuolemia koronapandemian aikana. Suuren nousun taustalla on osin se, että mukana on kirjaamattomia kuolemantapauksia aiemmilta päiviltä.

Yhteensä Meksikossa on kirjattu lähes 12 000 koronavirukseen liittyvää kuolemantapausta, mikä on 91 tapausta kohti miljoonaa asukasta. Tartuntoja 126 miljoonan asukkaan maassa on todettu yli 101 000.

Koronavirustartunnat ovat voimakkaassa kasvussa nyt etenkin Latinalaisessa Amerikassa.

Tautitapausten määrä on noussut muun muassa Perussa ja Chilessä.

Lue myös:

    Uusimmat