Oxfordin yliopiston koronarokotetta aletaan testata Brasiliassa – Näin nopeat ihmiskokeet ennennäkemättömiä

Koronavirusrokotetta kehitetään kuumeisesti eri puolilla maailmaa – THL:n ylilääkäri pohtii, ketkä rokotetta voisivat saada ensin 3:09
Koronavirusrokotetta kehitellää kuumeisesti eri puolilla maailmaa – THL:n ylilääkäri pohtii, ketkä rokotetta voisivat saada ensin.

Maailmassa on käynnissä yli sata rokoteprojektia, joista Oxfordin on yksi lupaavimmista.

Oxfordin yliopiston kehittämää koronavirusrokotetta aletaan testata Brasiliassa kesäkuun puolivälistä alkaen. Rokotetta on toistaiseksi testattu vain Britanniassa.

Rokotetta testataan Brasiliassa 2 000 vapaaehtoiseen, kertoo testausta koordinoiva Sao Paulon yliopisto. Vapaaehtoisten tulee olla 18–55-vuotiaita ja töissä terveydenhoitoalalla, jossa heillä on korkea riski saada koronavirustartunta.

Brasilia on valittu testauspaikaksi, koska siellä epidemia on kiihtymisvaiheessa. Euroopassa epidemian hiipumisen on pelätty vaikeuttavan rokotteen testaamista ihmisillä, koska jos virustartuntoja ei juuri enää tule, on eroja rokote- ja lumeryhmän välillä vaikea havaita. Rokotteiden toisen ja kolmannen vaiheen kliinisissä kokeissa tarvitaan jopa kymmeniätuhansia testattavia, jotta rokotteen tehokkuus ja turvallisuus voidaan pitävästi todeta.

Rokotetta on Brasilian jälkeen tarkoitus testata myös muissa maissa.

Lupaavia tuloksia aiemmin

Oxfordissa kehitettävä rokote on saanut lupaavia tuloksia eläinkokeissa. Yhteensä maailmalla on käynnissä toistasataa rokoteprojektia, joista kymmenkunta on jo edennyt kliiniseen vaiheeseen eli ihmisillä tehtäviin kokeisiin. Rokotteiden eteneminen ihmisillä testaamiseen näin nopeasti on ennennäkemätöntä.

Oxfordin rokotetta kehittävät tutkijat ovat arvioineet, että se on mahdollista saada hyväksytyksi jo tämän vuoden aikana. Moni asiantuntija on arvioinut, että rokote koronavirusta vastaan on mahdollista saada aikaisintaan ensi vuonna.

Brasiliassa on toiseksi eniten vahvistettuja koronatartuntoja maailmassa Yhdysvaltojen jälkeen, yli 580 000. Todellisuudessa tartuntoja lienee paljon enemmän, sillä testaaminen maassa on puutteellista.

Latinalaisesta Amerikasta on Brasilian johdolla tullut viime viikkoina pandemian nopeinta kasvualuetta.
Koronavirukseen liittyviä kuolemia Brasiliassa on tilastoitu yli 32 000. Kuolemantapauksia on kirjattu 153 kohti miljoonaa asukasta.

Lue myös:

    Uusimmat