Korona leviää Suomessa, mutta tilanne on muuhun Eurooppaan verrattuna kohtuullinen – näin epidemia riehuu eri maissa

Suomessa on todettu tänään 214 uutta koronavirustartuntaa, kertoo THL. Kahden viikon aikana on raportoitu 2 469 tartuntaa, se on yli 1 300 enemmän kuin edellisen kahden viikon aikana. Tehohoidossa Suomessa on 10 ihmistä.

Ilmaantuvuusluku Suomessa on nyt 42,5 tapausta sataatuhatta asukasta kohden. Koronaepidemia kiihtyy Suomessa, mutta muualla Euroopassa käppyrät ovat olleet jyrkässä nousussa jo pidemmän aikaa. Koronavirustapaukset ovat kasvaneet nopeasti Euroopassa viime kuukausien aikana.

Tällä hetkellä koronaviruksen ilmaantuvuusluku on korkein Belgiassa, Espanjassa ja Alankomaissa, joissa kaikissa koronavirustapausten määrä on mennyt huonompaan suuntaan loppukesästä tai alkusyksystä asti. Koronan ilmaantuvuus on esimerkiksi Belgiassa nyt 364.1. Kuolleisuus on väestöön suhteutettuna suurinta Espanjassa.

Koronakuolleisuus kasvaa

Euroopassa pienin koronailmaantuvuus on tällä hetkellä Suomessa, Kyproksella ja Norjassa. Kyproksella tapausmäärät ovat kuitenkin lähteneet jyrkkään nousuun

Ranskassa, Kroatiassa ja Iso-Britanniassa sairaalassa olevien koronapotilaiden määrä on ollut Euroopassa suurin väestöön suhteutettuna viimeisen viikon ajalta.

Myös koronakuolleisuus on lähtenyt kasvuun useassa Euroopan maassa. Espanjassa, Romaniassa ja Tsekissä on todettu eniten kuolemantapauksia viimeisen kahden viikon ajalta väkimäärään suhteutettuna. Esimerkiksi Suomessa kuolleisuus väkimäärään suhteutettuna viimeisen kahden viikon ajalta on ollut 0.1, kun taas Espanjassa se on ollut 3.6.

Katso havainnollistava video yläpuolelta: Näin koronavirusepidemia riehuu eri Euroopan maissa

Lue viimeisimmät tiedot koronaviruksesta tästä linkistä!

Lue myös:

    Uusimmat