Konkreettiset ohjeet: Maalaa ja kirjoita luovasti tuomitsematta itseäsi

Taideterapian johtoidea on löytää oma itsensä ja identiteettinsä. Maalaamalla etsitään omaa itseä – siis, millainen on oikeasti, ilman elämän tuomia pelkoja ja traumoja.

– Pelot ja nimenomaan tunteiden pelot ohjaavat ihmisen käyttäytymistä. Ei uskalla ja välttelee tilanteita ja tapahtumia siksi, että pelottaa. Tai uhkarohkeana uhmaa pelkojaan ja altistaa itsensä hengen vaaraan. Terapiassa etsitään sitä, mistä pelko tulee, Anne Grundström, tunnetaideterapian opettaja, kuvaa.

– Elämän mallit tulevat muutenkin menneisyydestä, jollei ihminen ole oppinut vihansa voimalla sanomaan ei, ei ole itsenäistynyt, eikä löytänyt identiteettiään. Jopa puoliso valitaan silloin perimän kautta. Ihminen rakastuu traumaansa, joka on tuttu ja turvallinen. Me naiset löydämme usein isoisän puolisostamme. Jos isoisä on ollut juoppo tai väkivaltainen, sitä löytää samanlaisia puolisoksi. Suvun trauma on tarkoitus kohdata.

Tunnetaideterapiassa maalataan abstrakteja muotoja seisoen. Maalaaminen tapahtuu sormilla, koska ne ovat herkät.

– Sormissa tulee tuntu maalaamiseen: onko paperi karkea, tuntuuko väri kylmältä tai liukkaalta. Nämä tuntemukset voivat jo liittyä johonkin tunteeseen. Käytämme isoa paperia, pidempi sivu on reilun metrin. Siinä voisi tulla valkean ja tyhjän paperin kauhu. Usein sanonkin alussa, että maalaa silmät kiinni. Suorittajaihminen pelkää usein virheitä, myös maalatessaan. Tunnemaalauksessa kukaan ei koskaan tee mitään väärin. Jokainen maalaa aina sen hetkisen tunteensa. Ja tunne on aina oikea. Aina, Grundström rohkaisee.

Alussa virheitä voi pelätä, mutta Grundströmin mukaan pelko menee pian ohi.

– Ei tarvitse osata mitään: ikinä ei lähdetä hakemaan kissaa tai ihmistä, vaan varsinkin alussa maalaukset ovat värisotkua. Silmät kiinni sitä rupeaa liikuttamaan kättään ja paperille tulee muotoja, värit sekoittuvat miten sekoittuvat. Kun avaa silmät, siinä usein on jo jotakin, mitä jatkaa. Loput voi tehdä silmät auki, Grundström kuvaa.

Silmät kiinni maalaaminen on armollista tekemistä. Yhtään ei tarvitse pelätä, että tekee väärin.

– Jos paperille tulee hahmo tai ihminen, sen saa tehdä sellaisena kuin se tulee. Savea käytetään myös aika paljon, ja silloinkin muoto, vaikkapa ihminen saa olla sitä mitä on: ei katsota mittasuhteita tai sitä, ovatko kasvot oikein tai kädet oikean pituiset. Niin sanotut virheet ovat lahjoja. Ne kertovat meille jotain itsestämme. Silmätön hahmo voi kertoa asiasta, jota ei pysty katsomaan, siis hyväksymään. Ei tosiaankaan koskaan pyritä tekemään taidetta. Kaikki materiaalit, värit, liidut, hiilet ja savi ovat aina esillä, jopa sakset, lankaa ja liima.

Sinä olet hyvä

Maalaamiseen ei tarvita suurta ongelmaa. Maalata voi, jos on vaikea olo, ahdistaa, on nukkunut huonosti tai johonkin sattuu.

– Istuu hetken paikallaan, kuuntelee omaa oloaan, tunnettaan tai kehon kipukohtaa. Kevyesti voi painaa kohtaa, tai laittaa kätensä kohtaan johon sattuu, Grundström kuvaa.

Värit levitellään kosketusetäisyydelle, jotta niitä pystyy ottamaan silmät kiinni.

– Tunnetaideterapiassa käytetään myrkyttömiä pullovärejä, joita on yli 20. Valitse värit silmät kiinni, ellei joku väri ole mielessä. Joku väripullo voi myös kiinnittää huomiosi: ihana tai inhottava. Sillä on viesti sinulle.

Valitse siis lähistöllesi mieleisiäsi värejä. Muutama eri väri riittää aluksi. Sitten onkin aika maalata – maalata sitä, mitä paperille sattuu tulemaan. Pidä silmät kiinni ja tee työtä kuten hyvältä tuntuu.

Lopuksi maalausta katsellaan. Aina maalauksesta ei löydy suuria oivalluksia.

– Maalausta kannattaa katsoa aika kauan. Olisi hirveän hyvä, jos olisi kahdestaan jonkun kanssa ja voisi samalla puhua ja kertoa, mitä maalauksesta itse löytää. Tunne nähtynä maalauksessa ja kuultuna omassa puheessa tekee tunteesta totta. Myös toisen työssä voi nähdä oman ongelmansa, Grundström neuvoo.

– Toinen ihminen on aina meille peili. Jos työhön liittyy joku tunne ja rupeaa vaikka kiukuttamaan, terapeutti tai toinen ihminen antaa luvan tunteelle: on ok olla vihainen ja saat tuntea näin. Yksin voi nousta syyllisyys tunteesta, tai voi selittää tunteensa pois. Ei uskokaan omaa tunnettaan. Tunne tarvitsee peilauksen, toisen ihmisen hyväksynnän, samalla tavalla kuin lapsi tarvitsee isän tai äidin hyväksynnän tunteelleen. Äidin ilme kertoo, että sinun tunteesi on ok. Joka on yhtä kuin "sinä olet hyvä". Sama on aikuisillakin, kun padotut tunteet ovat jumissa.

Jos kaveria ei ole, maalauksen mieleen tuomia asioita voi kirjoittaa itselleen päiväkirjan tapaan. Tekstiä ei saisi miettiä liikaa eikä sensuroida.

– Usein, tai ehkä aina, tulee vastaan sellainen asia ja tunne, joka täytyy jakaa. Tai se on niin pelottava, ettei yksin uskalla tuntea sitä. Häpeä ja syyllisyys ovat tällaisia.

Kirjoittaessa voi löytää asioita, joita ei löydä puhuessa. Tunteita voi myös käsitellä pelkästään kirjoittamalla.

Ei mietitä lopputulosta

Luovan kirjoittamisen harjoituksissa itsesensuuri ja -kontrolli pyritään minimoimaan.

– Ei mietitä, pitääkö tehdä nyt jotenkin oikein. Teksti tehdään nopeasti: annetaan jokin virike ja siitä kirjoitetaan esimerkiksi kuusi tai kymmenen minuuttia. Tämä aika kirjoitetaan koko ajan, ja jos tulee huttua, antaa tulla vaan. Annetaan itselle lupa kirjoittaa ihan huonoakin, kunhan kirjoittaa vain, Miisa Jääskeläinen sanoo.

Jääskeläinen on lehtori Haaga-Helia Ammattikorkeakoulussa, Journalismin koulutusohjelmassa. Hän on myös käynyt kirjallisuusterapiaohjaajakoulutuksen.

– Ei mietitä lopputulosta, vaan yritetään vaan saada aikaan tekstiä. Joillekin on aika yllätys, mitä sieltä tulee. Itsellenikin se on aina yllätys, kun olen näitä tehnyt.

Mitä sieltä sitten tulee? Jääskeläisen mukaan mitä vanhempi ihminen on, sitä varmemmin hän kirjoittaa asioita lapsuudestaan. Myös nuorten teksteissä näkyy paljon lapsuus- ja perheasioita.

– Sitä muistaa kaikenlaista. Rupeaa kirjoittamaan jostakin, minkä luuli unohtaneensa. Tunteita sieltä tulee, erilaisiin asuihin puettuja tunteita.

Ota kynä käteesi. Päätä, että kirjoitat kymmenen minuuttia.

Ala seuraavaksi vain kirjoittaa. Voit kirjoittaa siitä, mitä näet ikkunasta juuri nyt, tai siitä, mitä kuulet nyt. Tekstin voi aloittaa myös mistä tahansa sanasta, kuten ”kirjoitan tässä…”, ”muistan” tai ”sarvet”.

– Itse olen kokenut, että on helpompi lähteä itsen ulkopuolelta. Ei niin, että rupeaa kirjoittamaan tajunnanvirtaa. Siitä tulee helposti sellaista pinnallista päiväkirjavatvontaa siitä, mitä juuri sillä hetkellä miettii, Jääskeläinen sanoo.

Tärkeintä on se, että vain aloittaa.

– Kirjoitusoppaitahan on pilvin pimein, mutta itse lähtisin aistihavainnoista ja yksittäisistä sanoista, joita lähtisin jatkamaan. Voi myös lähteä omaan elämään liittyvästä valokuvasta tai itseä kiinnostavasta maalauksesta. Jostakin konkreettisesta. Siinä ratkaistaan aiheongelma, ettei tiedä, mistä kirjoittaisi, tai miten pääsisi alkuun. Kirjoita siitä, mitä näet juuri nyt, Jääskeläinen neuvoo.

– Joku sanoi, että mistä tahansa pääsee mihin tahansa. Kun jatkaa vain, ei voi tietää, mihin teksti vie.