Konkaritoimittajalta paljastus Alfa Romeon kuljettajakuvioista – mitä tekee Kimi Räikkönen?

Alfa Romeo juhlistaa viikonloppuna Itävallassa ajettavan Steiermarkin GP:n yhteydessä 111-vuotista historiaansa, mutta tallin tulevaisuus on hämärän peitossa.

Tallin asioista hyvin perillä oleva konkaritoimittaja Roger Benoit kirjoittaa sveitsiläisessä Blick-lehdessä Englannista kantautuneista huhuista, joiden mukaan Alfa Romeo ei vielä olisi tehnyt päätöstä F1-projektin jatkosta. Alfa Romeo osti Sauberina tunnetun tallin nimioikeudet itselleen kaudelle 2019.

Neljä vuotta sitten, kesken kauden 2017 tallipäälliköksi pestattu Frederic Vasseur pohtii lehden mukaan niin ikään tulevaisuuttaan.

Suomalaisittain Benoit'n jutun mielenkiintoisinta antia on maininta siitä, että talli suunnittelee ensi kaudeksi kuljettajakokoonpanonsa vaihtamista ensimmäisen kerran kolmeen vuoteen. Tässä yhteydessä on väistämättä puhe kisakuskeista, sillä nykyinen kolmoskuski Robert Kubica toimii tehtävässä vasta toista kauttaan. Kimi Räikkönen ja Antonio Giovinazzi ovat ajaneet tallikavereina vuodesta 2019 lähtien.

Räikkönen on sanonut julkisuuteen vain sen, ettei hän ole vielä tehnyt päätöstä uransa jatkosta. Näyttöjensä puolesta Räikköselle, 41, löytyy varmasti yhä paikka tallista, mikäli hän vain haluaa jatkaa.

Giovinazzin, 27, esitykset ovat olleet nousujohteisia, joten on vaikea kuvitella tallin varsinaisesti haluavan hänestäkään eroon.

Mahdollista siis on, että Benoit'n mainitsemat suunnitelmat ovat vain tallin varautumista siihen, ettei Räikkönen enää halua jatkaa uraansa.

Lue myös:

    Uusimmat