Pentti Matikainen kuuluu kiistatta Suomen jääkiekkohistorian merkittävimpiin hahmoihin. Hän oli myös kiistanalainen hahmo. Kovan ulkokuoren takana eli kuitenkin lämmin ja tunteellinen ihminen, kirjoittaa MTV Urheilun Kasperi Kunnas.
LUE MYÖS: Pentti Matikainen on kuollut
LUE MYÖS: "Penan kanssa oli helppo olla" – legendaarisen olympiajoukkueen kapteeni muistelee edesmennyttä valmentajaa
Takatukka, viikset, purukumi. Kovat otteet. Karisma. Brändi.
Pentti Matikaisen rakkaus jääkiekkoa kohtaan syttyi 1960-luvun alussa, kun hänen isänsä työyhteisö onnistui hankkimaan Joensuuhun valaistun kaukalon.
Matikainen tiesi jo varhain menettäneensä sydämensä jääkiekolle. Niin oli käydä ihan kirjaimellisestikin parikymmentä vuotta sitten.
Sydäninfarkti ja sitä seurannut pallolaajennus saivat 51-vuotiaan jääkiekkopomon pysähtymään. Ketjupolttaja jätti tupakan ja ruokavalio laitettiin uusiksi, minkä seurauksena painoa lähti kymmeniä kiloja. Hän säilytti terveelliset elämäntavat lopun elämäänsä.
Lähipiirille Matikainen oli Pena, mutta jääkiekkopiireissä lempinimi Fööni eli pitkään. Nimen keksi 80-luvulla HIFK-pomo . Hiustenkuivaaja oli aina matkassa ja myös käytössä. Mobergilta Matikainen peri HIFK:n toimitusjohtajan tehtävän.
