Selvitysryhmä julkaisi eilen raporttinsa HUSLAB:n maaliskuun lopun ”turvaneulatapauksesta”, jonka seurauksena 19 ihmisen verikokeet otettiin käytetyillä neuloilla. Johtopäätöksenä oli jotakuinkin: kyseessä oli usean tekijän yhteissumma eikä ketään tule varsinaisesti syyllistää mistään vaan tapahtuneesta on otettava opiksi. Raportista löytyy kuitenkin yksityiskohtia, jotka pistävät aidosti miettimään, että miten ihmeessä tällaista voi tapahtua Suomen kaltaisessa mallimaassa. Edes yhden kerran.
Käytetyillä turvaneuloilla näytteitä ottanut keikkatyöntekijä ei ollut saanut perehdytystä turvaneulan käyttöön eikä tunnistanut sitä. Eikä siis osannut arvata, että merkitsemättömästä pahvilaatikosta löytyneet neulat olisivat mitenkään erikoisia. Ei edes havaitessaan, että ne olivat ”hiukan hankalia avata”.
Kysymys kuuluu seuraavasti: eikö työpaikan pitäisi varmistaa (jopa niiltä keikkatyöntekijöiltä), että välineet ovat tuttuja?
Vähintään erikoista on ollut myös se, että laboratoriossa käytetyt neulat - edes ne turvaneulat - välivarastoitiin ”väliroskikseen”, jollaisena toimii pahvilaatikko? Siis se sama pahvilaatikko, jossa käyttämättömät turvaneulat ovat laboratorioon saapuneet. Ja siinä kyljessä ei - ei edes käsinkirjoitettuna tussilla - lukenut ROSKIS tai KÄYTETTYJÄ TURVANEULOJA.
Raportin mukaan laboratoriossa työskenteli ”aika ajoin” myös keikkatyöntekijöitä. Se ei siis ollut mitenkään epätavallista. Ei sitten tullut mieleen, että vaikka vakituiset työntekijät tietävät, että se pahviloota on sitten käytettyjen neulojen väliroskis, ne muut eivät välttämättä tiedä?
Ja mikä toimintamalli se semmoinen on, että tästä ”väliroskiksesta” oli ohjeena, että se pitää tyhjentää ”tarvittaessa”. Eli oli ilmeisesti aivan normaalia - vaikkei ehkä tavanomaista -, että käytetyt turvaneulat löytyivät käden ulottuvilta seuraavana aamuna. Sama neulasekaannus olisi siis periaatteessa voinut sattua jonain toisenakin päivänä.