Kommentti: Billie Eilish esittää Bond-tunnarin: Kuinka teini vie perintöä eteenpäin?

Bond-elokuvien tunnarin esittäjät ovat kautta aikojen olleet kunkin hetken kuumia nimiä. Sarjan alkaessa dramaattisia kappaleita ovat esittäneet Shirley Bassey (kahdesti), Nancy (Frankin tytär) Sinatra, Tom Jones, sekä myöhemmin muun muassa Duran Duran, A-ha, Tina Turner ja Madonna.

Tunnarit heijastavat elokuvaa

Daniel Graigin tähdittämien Bondien ensimmäisen tunnarin, You know my name, heitti suoraviivaiseen rock-tyyliin Chris Cornell, ja se sopi uudelle dynaamiselle Bondille, joka tavallaan aloitti sarjan uudestaan Casino Royalessa. Alkuperäinen kirja sijoittuu 1950-luvun alun Ranskaan, mutta tästä Graigin elokuvasta ei ole lähes jälkeäkään.

Craigin jatkaessa seuraava esiintyjä oli duo, Jack White ja Alicia Keyes. Another way to die somisti Quantum of Solace -elokuvaa, jonka nimi kääntyy vaikeasti suomeksi vaikkapa hippunen tyyneyttä. Kappaleessa siitä ei ollut jälkeäkään: se oli kummallinen sekoitus hevisävyjä, taiderokkia ja pianoriffiä, jonka kulku muistutti Bondin perinteisiä kadensseja.

Sitten oli vuorossa jättipotti. Käsikirjoittajat päättivät, että Judi Denchin rooli Bondin päällikkönä M:nä päättyy kuolemaan, ja tunnarin säveltäjäksi ja esittäjäksi haettiin tyylitaituri Adele. Skyfall-kappaletta pidetään yhtenä parhaimmista Bond-teemoista: kohtalokas, dramaattinen, herkkä ja synkkä olivat useimmiten nähtyjä laatusanoja. Kappaleesta tuli superhitti elokuvasta irrallaan ominkin avuin.

Neljännessa Graig-Bondissa, Spectre'ssä,Sam Smith oli edelleen balladilinjalla: Writing's on the Wall sisälsi samoja elementtejä kuin Adelen Skyfall, mutta kappale ei toiminut. Smith yritti nivoa yhteen liian monia erilaisia ja toisiinsa epäsopivia osia, ja lopputulos oli yhdellä sanalla sotku.

LUE MYÖS: Uudesta James Bond -elokuvasta julkaistiin ensimmäinen maistiainen (1)

Billien vuoro

No Time to Die, on Eilishin ja säveltäpari-veljensä Finneas O'Connellin teos. Kappale alkaa hitaammin ja tunnustelevammin kuin yksikään aiemmista Bond-tunnareista. Lähes jazz-laulajan käheydellä aloittava Eilish kaihoilee ensimmäiset puolitoista minuuttia, ennenkuin kuullaan tyypillinen bond-sävelkulku.

Ja sitten mennäänkin tutulla tyylillä. Iso orkesteri jousineen asettuu tukemaan Eilishiä toiseen säkeistöön ja paisutellen kohti kertosäettä. C-osan ja vielä yhden säkeistön jälkeen Eilish tyyntyy jäähyväismäiseen pianissimoon, ja sitten kappale – loppuu.

Eilishin tunnari onnistuu. Se pysyy koossa, on tunnelmaltaan ja sävellykseltään yhtenäinen, ja välittää mielikuvan erään aikakauden päättymisestä.

Adele on saanut arvoisensa seuraajan.