Kokoomuksen Hemmilälle vakavat nuhteet äänestysprotestista

Kokoomuksen kansanedustaja Pertti Hemmilä sai tänään vakavat nuhteet omalta eduskuntaryhmältään. Nuhtelu johtui siitä, että Hemmilä äänesti eilen liikkuvan poliisin lakkauttamista - eli hallituksen linjaa - vastaan.

-Ne olivat kovat nuhteet. Tämä on vaikea kysymys meidän ryhmälle. On erittäin hankalaa, jos joku äänestää vastoin linjaamme. Säännöt sanovat, että asiasta pitää kertoa etukäteen. Näin ei tapahtunut, sanoo kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Petteri Orpo.

Hemmilän mukaan hänen kantansa oli puolueen tiedossa.

-Minun kantani ei tullut yllätyksenä kenelläkään, Hemmilä sanoo.

Kolme kokoomuslaista poliisikansanedustajaa olivat eilen salissa paikalla, kun liikkuvan poliisin lakkauttamisesta äänestettiin, mutta he jättivät protestiksi äänestämättä. Heitä ei tänään nuhdeltu.

-En pidä sitäkään kovin hyväksyttävänä. On kuitenkin vakavampaa äänestää suoraan hallituksen linjaa vastaan, Orpo sanoo.

Demariprotestoijat joutuvat antamaan selvityksen

Myös kaksi demarikansanedustajaa äänesti eilen samassa äänestyksessä hallituksen linjaa vastaan.

Kari Rajamäki ja Matti Saarinen joutuvat antamaan asiasta selvityksen ensi viikolla eduskuntaryhmän työvaliokunnalle. Työvaliokunta päättää, mihin toimiin ryhmä ryhtyy protestoijien suhteen. Vaihtoehtoina ovat huomautus, varoitus tai ryhmän luottamuksen menettäminen.

Lue myös:

    Uusimmat