Klaukkalan henkirikoksen käräjät päättyivät yllätykseen: Pääsyytetty vapaaksi

Oikeuden mukaan taposta syytettyä ja viime keväänä näyttävästi etsintäkuulutettua miestä ei ole enää syytä pitää vangittuna.

Hyvinkään käräjäoikeus käsitteli viime viikolla Klaukkalassa tapahtunutta henkirikosta. 47-vuotias turkulaismies kuoli toukokuussa, syyttäjän mukaan julman tapon uhrina.

Syytettynä on kolme miestä, joista vain Kari Dietrich on syytettynä taposta. Muille kahdelle syyttäjä vaatii rangaistusta hautarauhan rikkomisesta kuolemaan liittyen.

Taustalla huumekauppa

Poliisin esitutkinnan mukaan Klaukkalassa Suopolulla sijaitsevassa asunnossa käytiin huumekauppaa 10. toukokuuta.

Kaupan osapuolet kuitenkin riitautuivat keskenään, minkä seurauksena 47-vuotias sai surmansa.

Uhrin kuoleman jälkeen ruumista kuitenkin siirrettiin asunnossa. Sitä yritettiin myös paloitella ja hävittää. Tässä ei kuitenkaan onnistuttu, jolloin ruumis jäi asuntoon. Viranomaisille asunnosta löytyneestä kuolleesta miehestä ilmoitettiin lopulta noin viikko kuoleman jälkeen.

Pitkän karussa

Poliisi etsintäkuulutti Kari Dietrichin toukokuun lopulla tapaukseen liittyen. Myös Dietrichin nimi ja kuva julkaistiin useissa tiedotusvälineissä juttuun liittyen. Hänet saatiin kiinni vasta kesäkuun puolella.

Syyttäjä vaati Dietrichille nyt 9 vuoden vankeusrangaistusta. Myös kahdelle muulle vaaditaan vähintään 80 päivän ehdotonta tuomiota.

Dietrich on myöntänyt riitautuneensa uhrin kanssa. Hän myönsi käräjäoikeudelle myös potkaisseensa uhria päähän, mutta tappamisen hän kiisti.

Käräjäoikeus antaa asiassa tuomionsa ensi tiistaina.

Lue myös:

    Uusimmat