Erja Kettunen (toim.): Kaakkois-Aasia. Talous, ympäristö ja yhteiskunta. Gaudeamus. 2019. 228 s.
Kaakkois-Aasiasta suomalaisille tullee ensimmäisenä mieleen Thaimaa lomakohteineen, Singaporen talouskeskus ja tiukat sosiaaliset normit (kuten purkkakielto), hieman varttuneemmille Vietnamin sota, ja aivan viime päivinä Brunein pienen sulttaanikunnan brutaalit homoseksualismilait.
Aluetta on mahdotonta ja turhaa ängetä yhteen muottiin, mistä käsitteillä oleva tiivis ja ajankohtainen tietokirja artikkeleillaan viestii.
Moninaisuudesta pitävät huolen maiden historiat ja keskinäiset suhteet, valtioiden koot, väestörakenteet ja määrät (yhteensä noin 650 miljoonaa ihmistä), talouden ja demokratiakehitys, uskonnot ja etniset ryhmät kielineen ja kulttuureineen.
Alueella perinteinen uskonnontulkinta erityisesti islamissa on muuttunut suhteellisen nopeasti Persianlahdelta saapuneen puritaanisen ja vanhoillisen vaikutuksen seurauksena, ja siten uskonto on myös politisoitunut.
Mutta myös buddhalaisuus esimerkiksi Myanmarissa on saanut vahvaa nationalistista ja poliittista vaikutusvaltaa. Kristinusko puolestaan muuttuu yhdysvaltalaisten herätysliikkeiden myötä.
Eliittien johtamia valtioita
Yksikään alueen maista ei ole liberaali demokratia. Ne ovat hierarkkisia yhteiskuntia, joissa valta on keskittynyt vähälukuisille eliiteille, jotka ennen vaaleja jonkinnäköisillä puolueillaan polkaisevat pystyyn kampanjoita ja ostavat ääniä pienillä lahjoilla ja muilla vastapalveluksilla.
Mailla on yhteistyöjärjestö Asean, mutta siitä ei ole EU:ksi.
Se on ”harmoniaorganisaatio”, kuten Timo Rautakivi, Suomen kunniakonsuli Kaakkois-Thaimaassa, kuvailee. Sillä ei esimerkiksi ole toimeenpanevia elimiä, eikä sitovia toimintatapoja, ja maat pyrkivät olemaan puuttumatta toistensa sisäisiin asioihin konsensushengessä.
Kaakkois-Aasia on kuitenkin turistien lisäksi houkutellut jo pidemmän aikaa myös suomalaisia yrityksiä, erityisesti Indonesia, Malesia, Singapore ja Thaimaa.
Tutkijat Erja Kettunen ja Juha Sahi kirjoittavat erikseen Kaakkois-Aasiasta bisnesympäristönä, ja Suomen ja alueen maiden taloussuhteiden kehityksestä.
Investointeja Singaporeen, filippiiniläisiä maailmalle
Maiden talousrakenteet ja kehitystaso poikkeavat suuresti, erot esimerkiksi Laosin ja Singaporen välillä ovat valtavat. Jälkimmäinen onkin pienestä koostaan huolimatta investointeja houkutteleva keskus.
Työvoimaa liikkuu köyhemmistä alueen maista varakkaampiin, ja myös sen ulkopuolelle, kuten Lähi-itään tai Suomeenkin asti, mistä esimerkiksi työvoiman lähettämisen ´suurvalta´ Filippiinit saa kansalaistensa rahalähetyksiä perheilleen.
On tunnettava paikalliset epäviralliset tavat ja käytännöt, sillä lakia ei ole kaikkialla tehty noudatettavaksi meille tutuin tavoin. On myös korruptiota ja investointeja ehdollistavia sääntöjä. Työvoiman hyväksikäyttö ja luonnonvarojen suoranainen riisto eivät loista poissaolollaan.
Missä bisnesmahdollisuus, siellä Kiina
Pekingin lisäksi paikalliset kiinalaiset eli ”ulkokiinalaiset” näkyvät tai ainakin tuntuvat vaikuttavan lähes kaikkialla, taloudessa erityisesti (mikä tulee esiin läpi koko teoksen, mm. Kambodzhan vaateteollisuudessa). ”Ulkokiinalaisilla yrityksillä on myös usein tiiviit suhteet paikalliseen poliittiseen eliittiin ja tärkeisiin perheisiin”, Erja Kettunen kirjoittaa.
Tämän arvion kirjoittajan mielestä teoksen vahvin osio on tutkija Mira Kähkösen kuvaus Mekongin alueen patohankkeista, joissa myös Suomella on paikoin ollut sormensa pelissä.
Nykyään Mekongin varren erityisesti köyhissä ja hyvin epädemokraattisissa Kambodzhassa ja Laosissa mellastavat paikallisista asukkaista ja heidän elinkeinoistaan ja elämäntavoistaan ja ympäristöstä piittaamattomat ”kiinalaiset ja rikkaat Asean-maiden investoijat”.
Patohankkeiden masentavat seuraukset
Luku on masentava. Lähes kaikki pois voitontavoittelun alta.
Laosissa padot tuhoavat paikallisia yhteisöjä, mutta tuotetusta sähköstä lähes kaikki menee naapurimaahan Thaimaahan. Omistussuhteet ovat keskittyneet, ja niin kutsuttujen konsessiosopimuksien sisällä yhtiöt voivat päättää täysin itse patojen rakentamisesta ja käytöstä.
Mekongin jokikomission olisi tarkoitus hoitaa suurjoen alueen ”tasapainoinen ja kestävä kehitys” yhteisine pelisääntöineen.
Toivottavaa olisi että tavoite toteutuisi mahdollisimman pian, sillä jo joen virtauksen hallinnan seuraukset paikallisiin yhteisöihin ja ympäristöön ovat pahimmillaan dramaattiset. Ilmastonmuutoksen vaikutukset eivät nykytilannetta paranna. Ihmisiä on pakkosiirretty, ja huononevat olot pakottavat heitä liikkeelle.
Tämä olisi vältettävissä, jos vain olisi tahtoa, demokraattista ja tasa-arvoista päätöksentekoa ja kansalaisten mahdollisuuksia osallistua.