F1-kausi jatkuu tänä viikonloppuna Belgian Span radalla. Alla on lähes kuukauden mittainen kesätauko. Paluu on saamassa kylkeensä epävakaan elementin, sillä Spahan ennustetaan sadetta jokaiselle ajopäivälle.
F1-kuskit vetäytyivät tauolle Unkarin kisan jälkeen. Budapestissä Alfa Romeon Kimi Räikkönen nousi pisteille Aston Martinin Sebastian Vettelin hylkäyksen jäljiltä. Räikkönen oli lopputuloksissa kymmenes.
– Oli tietenkin kivaa saada vähän vapaa-aikaa, mutta nyt mennään taas, Räikkönen sanoi kesälomasta.
Räikkösellä on yksi toive viikonlopun alla.
– Toivottavasti saamme perjantaina ajaa joko täysin kuivassa tai sitten täysin vesikelin säässä. Ei niinkään siltä väliltä.
– Saa nähdä, mitä saamme aikaan, Räikkönen pohti.
Jäämiehen toive ei välttämättä toteudu, sillä jo perjantaina Belgiaan on ennustettu hyvin vaihtelevia olosuhteita. Vielä aamulla kuljettajat todennäköisesti pääsevät ajamaan kuivalla kelillä. Iltapäivällä rata-alueelle ennustetaan sadekuuroja.
Sama koskee myös lauantaita ja sunnuntain kisaa.
Belgiassa Alfa Romeo yrittää vastata sen pahimman kilpakumppanin Williamsin tuoreimpaan vetoon. Williams onnistui nappaamaan Unkarista peräti kymmenen pistettä, kun Nicholas Latifi oli seitsemäs ja George Russell kahdeksas.
– Täytyy minimoida virheet, jotta pystymme ottamaan lisää pisteitä. Helppoa se ei tule olemaan, Räikkönen sanoi tallinsa tilanteesta.
Uusimmat
-
05:32
Ex-vakuutusetsivä muistaa yhä epämiellyttävän petoksen – kuolleella pennulla rahastettiin uudelleen ja uudelleen
-
05:30
Grand Theft Auto VI -pelin julkaisuajankohta selvisi
-
05:25
Kanadassa öljykaupunkia uhanneen maastopalon eteneminen laantui
-
05:20
Helle hellinee tänäänkin – ensi viikolla ei
-
02:00
Keva: Kuntapäättäjien näkemykset kuntiensa tulevaisuudesta heikentyneet rajusti
-
00:01
Finanssiala: Kolme prosenttia suomalaisista menettänyt rahaa digihuijauksissa
-
23:58
Jääkiekon MM-kisat 2024: Otteluohjelma ja tulokset
-
23:35
Leijonien lohkon piikkipaikka vaihtui
-
22:58
Järkyttävä jääkiekkokuolema vihloo ruotsalaispelaajaa yli puoli vuotta myöhemmin: "Ajattelen joka päivä"
-
22:29
Sami Välimäki aloitti pirteästi kauden toisen majorin – yhdysvaltalaistähti löi ennätykset uusiksi
-
22:25
Turkin tunnetuin kurdipoliitikko sai yli 40 vuotta lisää vankeutta
-
22:10
Sivusto: Tapparan mestarivahdin uusi osoite on selvillä – kaksivuotinen sopimus
-
21:53
Putin ja Xi kertoivat ydinsodasta yhdellä lauseella
-
21:38
Lewis Hamilton lausui mielipiteensä: tämä kuljettaja pitäisi palkata hänen seuraajakseen Mercedeksellä
-
21:27
Jukka Jalonen tiesi välittömästi Leijonien kylmäävän kohtalon – tiuskahti MM-areenalla: "Mitä tässä voi tehdä?"
-
21:26
Tätä shokkitappio tarkoittaa Leijonien MM-jatkon kannalta – huippupeleihin rakenteilla jättipaine
-
21:21
Turun Metsämäessä tuleen syttyneen jätekasan savunmuodostus vähentynyt, yleisellä alueella voi taas liikkua
-
21:03
Tältä hurmio näytti – katso, miten Itävallan fanit ilakoivat Leijonat-voitolla
-
20:47
Itävallan sankari latasi mahtipontisen väitteen häkellyttävästä Leijonat-voitosta – saattaa korkata oluen
-
20:40
Ruotsissa hierotaan käsiä: Leijonien taaperruksesta esiin kipeä fakta
-
Lataa lisää