Kimi Räikkönen palaa kilparadalle! Hehkuttaa uutta haastettaan: "Olen aina nauttinut siitä"

Uskomattoman F1-uransa päättävä Kimi Räikkönen MTV:n erikoishaastattelussa 7:09
Uskomattoman F1-uransa päättänyt Kimi Räikkönen MTV:n erikoishaastattelussa joulukuussa 2021.

Kimi Räikkönen ajaa ensimmäistä kertaa kilpaa F1-uransa päättymisen jälkeen, kun hän hyppää Nascar-autoon Watkins Glenin radalla New Yorkissa.

Kimi Räikkönen nähdään kilparadalla ensi elokuussa Watkins Glenin radalla. Suomalaiskonkari palaa Nascar-auton rattiin ja ajaa kisassa Chevrolet Camaro ZL1:llä, Trackhouse Racingin riveissä.

Kilpailu on Räikkösen ensimmäinen Nascarin pääluokassa.

Asiasta uutisoi muun muassa brittisivusto Autosport tiedotteen pohjalta.

– Kyseessä on vain yksi kisa, joten se käy järkeen perheeni kannalta. Olen aina nauttinut siitä, kun olen ajanut muutamia kisoja (Yhdysvalloissa), Räikkönen kertoo.

– Toivottavasti ajamme hyvän kisan ja siitä tulee hauskaa. Tietenkin se on minulle uusi auto, enkä ole koskaan käynyt sillä radalla. Mutta olen varma, että pystymme selvittämään sen.

Trackhousen talliomistaja Justin Marks on kommenttiensa perusteella intona 42-vuotiaan Räikkösen saapumisesta.

– Olen ollut Kimin fani jo pitkään, ja olen seurannut hänen F1-uraansa siitä asti, kun hän aloitti Sauberilla.

Marks sai Räikkösen mukaan puhuttua suomalaisen ympäri Nascar-kisaan osallistumisesta, kun hän saapui tapaamaan tätä Sveitsiin.

– Hän myi sen ajatuksen hyvin, Räikkönen kertoo.

Räikkösen mukaan hänellä on ollut useita mahdollisuuksia kisata jo aiemmin tänä vuonna, mutta aiemmat viritykset tulivat vastikään F1-uransa paketoineelle perheelliselle miehelle liian nopeasti.

Nyt Räikkönen saa rauhassa valmistautua Nascar-paluuseen, joka toteutuu siis 21. elokuuta.

– Mitä sen jälkeen tapahtuu? En tiedä, kukaan ei tiedä. Yritämme ajaa hyvän kisan ja nauttia siitä, sen jälkeen näkee, mitä tulevaisuus tuo. Minulla ei ole muita suunnitelmia.

Räikkönen on ajanut aiemmin testin Nascarin pääluokan autolla vuonna 2011 ja kilpaillut alemmissa sarjoissa kahdesti samana vuonna.

Räikkönen kertoi Nascar-haasteestaan myös Instagram-tilillään.

Lue myös:

    Uusimmat