Kiinnostus puurakentamista kohtaan kasvaa

Puurakentaminen sopii myös kaupunkiin. Valtakunnallisen Moderni puurakentaminen -hankkeen tavoitteena on luoda kaupunkirakentamiseen ekologisesti kestävää rakennuskantaa sekä pienimuotoisia ja viihtyisiä asumismiljöitä. Hankkeen takana ovat Oulun yliopiston arkkitehtuurin osaston Puustudio, Tekes, ympäristöministeriö, WoodFocus Oy sekä maa- ja metsätalousministeriö.

Valtakunnalliseen hankkeeseen liittyen Jyväskylässä julkistettiin tiistaina Jyväskylän maalaiskunnan Haapaniemen asuntoalueen ideakilpailun tulokset. Kilpailuun oli kutsuttu yksi diplomityöntekijä kunkin korkeakoulun arkkitehtiosastolta. Voittajaksi valittiin arkkitehtiylioppilas Riku Patokosken laatima ehdotus.

-Haapaniemen alue on aikoinaan rakennettu oman aikansa ihanteiden mukaan. Ehdotuksessa siihen yhdistetään 2000-luvun ihanteiden mukaan suunniteltu alue, Riku Patokoski sanoo.

Puurakentaminen tarjoaakin pehmeämmän vaihtoehdon, kun suunnitellaan 1960- ja -70-lukujen betonilähiöiden lisä- ja täydennysrakentamista.

Uutta puurakentamista syntynyt eri puolille Suomea

Puumiljöitä on jo rakennettu Tuusulan Nummenharjun asuntomessualueelle, Oulun Puu-Linnanmaan puukerrostaloalueelle sekä Sodankylän vanhan raviradan alueelle.

Rakennustyöt ovat käynnissä Pyhäselän kunnan Niittylahdenrannassa ja Mikkelin Orijärven ranta-alueella. Porvoonjoen Länsirannalla rakentaminen on alkamassa.

Ideakilpailutasolla ovat Lahden Kariston alue sekä Haapaniemi Jyväskylän maalaiskunnassa.

-Haapaniemessä tavoitteena on löytää vaihtoehto perinteiselle kerrostaloasumiselle sekä monipuolistaa asuntotarjontaa, kertoo Jyväskylän maalaiskunnan kaavoituspäällikkö Tuija Solin. Puurakentamisen lisäksi hankkeissa pyritään lisäämään puun käyttöä asuntojen sisutuksessa sekä piha- ja ympäristörakentamisessa.

(MTV3-STT)
Kuva Tuusulan Asuntomessuilta v.2000

Lue myös:

    Uusimmat