Mainos

Kiinan ensimmäinen avaruuskävely onnistui

Kiinalainen taikonautti on tehnyt maan historian ensimmäisen avaruuskävelyn. Taikonautti viipyi avaruusaluksen ulkopuolella noin vartin verran.

Avaruuskävely televisioitiin suorana Kiinassa. Taikonautteihin radioyhteydessä ollut presidentti Hu Jintao nimitti kävelyä merkittäväksi läpimurroksi Kiinan avaruusohjelmassa.

Kiinasta tuli näin kolmas valtio, joka on tehnyt avaruuskävelyjä. Aikaisemmin avaruudessa ovat kävelleet amerikkalaiset astronautit ja entisen neuvostoliiton kosmonautit.

Kolme taikonauttia lähti matkaan luoteiskiinalaisesta Jiuquanin avaruuskeskuksesta torstaina. Miehitetty avaruuslento on Kiinan kolmas. Ensimmäinen tehtiin viisi vuotta sitten.

Taikonauttien on määrä palata maahan huomenna.

Avaruuskävely on vaarallista puuhaa

Avaruuskävely on vaarallinen tapahtuma monesta eri syystä. Pääasiallinen vaara on törmäys avaruusromukappaleen kanssa. Ratanopeus 300 km maanpinnan yläpuolella (tyypillinen korkeus avaruussukkulalennolla) on 7,7 km/s. Tämä vastaa kymmenkertaista luodin nopeutta, joten pienellä hiukkasella, joka massa on vain sadasosa luodin massasta, on luotia vastaava liike-energia. Tällainen kappale on esimerkiksi maalilastu tai hiekanjyvänen.

Toinen syy avaruuskävelyjen vaarallisuuteen on se, että avaruudessa vallitsevia olosuhteita on vaikea simuloida ennen avaruuslentoa. Avaruuskävelyitä ei yleensä käytetä rutiinitehtäviin niiden vaarallisuuden takia.

Muita vaaroja ovat avaruuskävelijän joutuminen eroon aluksestaan tai avaruuspuvun puhkeaminen, joka johtaa puvun paineen alenemiseen, josta voi seurata hapenpuute ja kuolema, mikäli avaruuskävelijää ei saada riittävän nopeasti paineistettuun alukseen.

(MTV3-STT-AFP-Reuters)

Mainos

Lisää aiheesta

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.