Khatamille murskavoitto Iranissa

Iranin uudistusmielinen presidentti Mohammad Khatami on menossa uudelle kaudelle voitettuaan murskaluvuin perjantaiset presidentinvaalit. Kun äänistä oli puolilta päivin laskettu yli kolmannes, Khatami äänisaalis oli hieman yli 80 prosenttia. Hänen pahin kilpailijansa, entinen työministeri Ahmed Tavakoli on alustavien tulosten mukaan saamassa noin 15 prosenttia äänistä. Muut kahdeksan ehdokasta jakavat loput äänet.

Khatamin voitto oli jo etukäteen selvä, mutta kannatus näissä vaaleissa on osoittautumassa vielä odotuksiakin suuremmaksi. Edellisissä vaaleissa vuonna 1997 Khatami sai äänistä vajaat 70 prosenttia. Kukaan Iranin aiemmista presidenteistä ei ole onnistunut lisäämään kannatustaan ensimmäisen kauden jälkeen. Vahva kansan tuki tulee tarpeeseen, sillä Khatami joutuu toisellakin kaudellaan taistelemaan Iranin vanhoillisia vallankäyttäjiä vastaan ajaakseen läpi demokraattisia uudistuksia.

57-vuotiaan papin tehtävä maan johdossa ei ole helppo, kun konservatiivit yrittävät kerta toisensa jälkeen kumota esimerkiksi lehdistönvapautta koskevat uudistukset. Haastajien puuttuminen ei laimentanut iranilaisten äänestysintoa, ja äänestysprosentti perjantain vaaleissa nousi maan sisäministeriön mukaan 83:een. Äänestysaikaa jouduttiin jatkamaan illalla kolmeen otteeseen, jotta kaikki halukkaat olisivat ehtineet äänestämään.

Iranissa on äänioikeutettuja 42 miljoonaa. Äänestysikäraja on 15 vuotta. Vanhoillisten hallitsema vaikutusvaltainen valvojien neuvosto sanoi myöhään perjantaina, että äänestyksessä oli tapahtunut vilppiä. Sisäministeriö kuitenkin kiisti jyrkästi vilppisyytökset. Valvojien neuvoston on hyväksyttävä vaalien tulokset. Ääntenlaskennan lopullisten tulosten on määrä valmistua myöhään perjantaina tai lauantaina.
(STT-Reuters-AFP)

Lue myös:

    Uusimmat